Vannot peilin edessä, suihkun jälkeen

ymmärtäväsi pisarat kun ne valuvat rintapielessä,

julistat ymmärtäväsi ja kiskot

matkasaappaat jalkaasi ja ovella.

Pysähdyt. Olet oppinut auringon

paistavan luontoa vihreäksi talven jäljiltä.

Ja kuuntelet aivojesi tykkien jytinää,

ajatuksesi on hyytelöjuna kiskoilla. Tiedät.

Ja kun aurinko, painovoimien energia,

maa jalkojesi alla huokaisee, Eurooppa,

ajatuksillesi – kuuletko kuoleman nauravan?

Kuoleman nauravan? Sinä joka

väität tuntevasi elämän,

olevan loikkivassa jäniksessä,

rantaan huuhtoutuvassa simpukassa,

sinä väität tuntevasi Auringon, elämän?

Valon syke kämmenelläsi on

pudonnut limainen meduusa.

Tunnet painovoiman niin kuin pohjelihaksen,

tunnet maan luisen kallon jalkasi alla.

Tunnet yleviä ajatuksia

vaikket tunne elämää lain

muodostat elämästä tunteita,

vaikka muistutamme, muistutamme

maan pinnalla koukusta

roikkuvaa mureaa lihaa.