Tämä artikkeli käsittelee Venäjän suhdetta länsimaihin vuosina 1991-2007. Länsimaita tarkastellaan siirtomaa-isäntä perinteen kautta, Venäjää tarkastellaan kansana joka asuu rikkauksia pursuavan maaperän päällä.

Euroopan kulttuuri on yhtä kuin siirtomaa isännän historia. Euroopan kukoistus on perustunut aina Rooman valtakunnan ajoista lähtien alistettujen maiden ryöstämiseen rikkauksistaan. Euroopan viimeisin valtava siirtomaa oli Amerikka. Siitä lähtien se on kokenut lähinnä alamäkeä, se menetti isännän oikeuksiaan Aasiassa ja Afrikassa.

Eurooppalaiset kuitenkin yhä elävät siirtomaiden isännän kulttuurissa, kuvitteelliset isännän saappaat jaloissa. Kun se näkee maan jossa on rikkauksia, se lähettää delegaation neuvomaan kierosti miten rikkauksia voisi hallita. Maailmaa muokanneet poliittiset voimat ovat kuitenkin musertaneet eurooppalaiset isännistä kauppiaaksi, mutta isännän henki kukoistaa mielikuvissa. Eurooppalaiset mieltävät itsensä paremmaksi kuin muut kansat.

Globaalisti on kehittynyt valtavia keskittymiä. Kiina, Venäjä, itsenäinen Intia, Brasilia, Saudi-Arabia. Tietysti omaksi jättiläiseksi kasvanut pikkuveli, Yhdysvallat pilvenpiirtäjineen varjostaa eurooppalaisten kaupunkilaisten elämää. Näiden puristuksessa Eurooppa on valinnut yhtenäisyyden rakentamisen, Euroopan unionin.

Yhtenäisen Euroopan rakentaminen sai voimabuustin Neuvostoliiton murentuessa. EU sai uusia jäseniä taitavalla käännytystyöllä josta iso kunnia kuuluu Yhdysvaltojen Hollywood elokuvien luomalle yltäkylläisyyden fiktiolle. Trabantit savuten itäeurooppalaiset suuntasivat länteen vuolemaan kultaa.

Länsi-Eurooppa sai halpatyövoimaa tehtaisiinsa, rakennustyömaille. Lännessä nostettiin jalat sohvalle ja ryhdyttiin johtamaan uutta halpatyövoimaa. Pian tehtaita siirrettiin itään koska oli helpompaa ostaa valmista tavaraa itäisestä Euroopasta kuin johtaa halpatyövoimaa omalla tontilla. Näin Eurooppa alkoi kehittyä ja isäntähenki levisi Euroopan itäosiin.

Mutta piikkinä lihassa oli Neuvostoliiton raunioille pystyyn nouseva Venäjä. Sille piti keksiä jokin rooli Euroopan näkökulmasta.

Mikä se rooli olisi? Venäjän maaperä oli rikas, arvokasta maakaasua suorastaan nousi maaperästä vain työntämällä putken muutaman metrin syvyyteen. Öljyä saattoi kauhoa suoraan suonsilmästä. Mineraaleja täynnä oleva kallioperä houkutteli lohkomaan hehkuvia vuorenhuippuja. Metsät olivat laajat kuin ikuisesti jatkuva vessapaperirulla.

Eurooppalaiset päättivät pyyhkiä perseensä venäläisten rikkauksilla. Alkoi talouden valloitussota. Euroopasta matkusti bisnesmiehiä, valtiomiehiä, sijoittajia salkut täynnä dollareita. He ostivat kokonaisia kaupungin osia ja laittoivat kodit vuokralle. He ostivat yritysten osakkeita kuin jätepaperipaaleja. Venäläisille tarjottiin Euroopan näkökulmasta tuttu rooli – koska he olivat hävinneet kylmän sodan, heistä päätettiin tehdä Euroopan maaorjia.

Venäjälle vietiin dollareita, neuvottiin miten öljyä pumpataan. Rikastumisen sijaan kansa köyhtyi, ruokaa myytiin takapihoilta vihannestoreilla. Kansa ei nähnyt läntisestä rikkaudesta kuin ohi vilahtavan oligarkin ökyauton ja jenkkihymyn. Vuosi toisensa perään naiivi presidentti Jeltsin kuunteli ja kuunteli hyväuskoisesti, uskoi läntisten myyntimiesten ja helppoheikkien myyntipuheita.

Venäläisen kansan elinikä romahti, työnsä menettäneet perheenisät korkkasivat votkapullot ja perheen äidit lähtivät iltaisin rahan ansaintaan. Eurooppa raiskasi venäläiset. Käärmeöljykauppa kukoisti. Ja kuten raiskatut yleensäkin, uhrit menettivät omanarvon tunteensa. Katulapset nousivat länsimaisten autojen takapenkeille jäätelötuutin hinnalla.

Vuosituhat vaihtui. Presidentti Jeltsin kaatui. Presidentti Putin nousi valtaan. Koska Putin oli pienikokoinen mies, Euroopan valtaapitävät määrittelivät tämän helpoksi tapaukseksi. Tälle annettiin rooli jatkaa Jeltsinin työtä. Pian kuitenkin alkoi tapahtua. Venäjä alkoi muuttua. Votkan juominen väheni, äidit ryhdistäytyivät. Lapset pääsivät kouluihin. Kansan tietoisuus itsestä alkoi rakentua.

Miljoonilla dollareilla ostetut miljardiomaisuudet takavarikoitiin, oligarkit laitettiin verolle, häikäilemättömimmät vangittiin. Eurooppa näki valtavan siirtovallan mahallaan makaamassa, mutta se nousi polvilleen. Venäjän rikkauksilla ylevöitynyt EU alkoi ruoskia maaorjiaan, venäläisiä, alkoi vaati talouskuria, vaati lisäarvoa, lisää öljyä, kaasua.

Kun Venäjä nousi, läntinen Eurooppa koki olonsa petetyksi. Siirtomaa isännän identiteetti murskaantui. EU oli kuvitellut kansan makaavan alistuneena sillä välin kun EU rakentaa Venäjästä itselleen siirtomaan ja venäläisistä maaorjia.

Presidentti Putinin johdolla Jeltsiniä uskoneen kansan silmät avautuivat, läntisten myyntimiesten, pörssisijoittajien, poliitikkojen puheet eivät heittäneet kansaa uudelleen ja uudelleen maahan makaamaan. Kansa oppi kaatumaan, nousemaan, kaatumaan ja lopulta kieltäytyi kaatumasta. Pietari ja Moskovan portteja kolistelleet länsieurooppalaiset jäivät venäläisten keskelle piiritetyiksi. Täydellisen ukemin tehnyt kansa nousi voimalla jaloilleen, otti dollarein koristellut ruoskan isännän kädestä ja ajo eurooppalaiset pois maasta.

EUn talouden ja politiikan hyökkäys tyrehtyi. Länsi murskattiin jälleen kerran Moskovan portinpieliin. Venäjä voitti itsenäisyyden takaisin.