Lyhytnovelli “Sotaperhonen”

Helmikuussa vuonna 2022 Venäjän liittovaltion armeija hyökkäsi Ukrainaan. Vuonna 2023 Suomeen oli paennut yli 40.000 Ukrainan kansalaista.

Yeva seisoi kivimiesten alla ja odotti Yurea. Hänen selkänsä takana oli korkea puinen ovi. Rakennuksen toisella puolella hiljaiset sähköjunat saapuivat Helsinkiin ja lähtivät maakuntiin. Tunnin päästä lähtisi juna Joensuuhun, sieltä Yure vaihtaisi bussiin. Se suuntaisi lähelle heikosti valvottua metsäaluetta Suomen ja Venäjän rajaa. Siitä he ylittävät rajan. Jos kaikki onnistuisi kuten suunniteltu.

Yure saapui kymmenen minuuttia myöhässä Marynian mustan BMWn kyydissä, nosti takakontista ison ruskean repun, kietoi nahkaiset remmit olkapäilleen ja käveli varmoin askelin Yevan luokse. He halasivat, suutelivat ja rakkaat jättivät jäähyväiset toisilleen, kunnes Yeva nousi BMW etupenkille ja Marynia kaasutti parkkipaikalta liikennevirtaan.

Yure katsoi hetken auton perään, huokaisi, kääntyi epäröimättä ympäri ja astui korkeasta puuovesta sisälle odotustilaan. Suunnitelman ensimmäinen vaihe oli toteutettu.

Joensuussa hän vaihtoi junasta bussiin. Yuren reppu oli painavampi kuin se oli hänen lähtiessä Helsingissä. Kolme miinaa painoi yhteensä kolmekymmentä kiloa. Ne löytyivät WCstä. Niiden sytyttimet hän laittoi repun sivutaskuihin. Hän laski repun bussinkuljettajan käsiin, katsoi kun se siirtyi aukinaisen matkatavaratilan sisälle. Värikäs perhonen lepatti kuljettajan ympärillä. Hän työskenteli rutiinilla. Ei selvästi osannut epäillä sisältöä. Siellä oli jo kolme isoa reppua. Ja vielä tulisi kaksi lisää. Kuhmossa odotti heitä kuusi miestä. Sieltä he jatkaisivat kahdella pikkubussilla Raatteen portin kautta kohti Raatteen Vartioasemaa, mutta poikkeaisivat ennen sitä pohjoiseen, kiertäisivät Raatejärven pohjoisreunalle, ylittäisivät valtakunnan rajan.

Bussissa oli televisioruutu. Se oli päällä. Siinä näkyi uutiset. Vakavailmeinen uutistenlukija kertoi uusimmat Ukrainan sotatapahtumat. Vaikkei Yure ymmärtänyt suomenkielistä puhetta, hän tiesi asioiden olevan huonommin kuin televisiossa kerrotaan. Suomi oli heidän liittolainen ja media noudatti ylempien ohjeita. Rintamat Ukrainassa olivat romahtamassa, sotilaat olivat uupuneet ja alkaneet antautua taisteluitta venäläisille heti kun ensikosketus oli saatu. Ratkaiseva vastahyökkäys oli epäonnistumassa. Ukraina tarvitsi heti apua. Kipeästi apua. Paras apu Ukrainalle oli laajentaa sotaa uusille rintamille ja näin pakottaa Venäjä jakamaan voimia.

Hän kuunteli presidentti Niinistön haastattelua. Niinistö oli harmaantunut muutamassa vuodessa, hänen äänensä kuulosti itsevarmalta, mutta tarkkakuuloiset olivat havainneet puheessa uusia, ihmetystä herättäviä piirteitä. Presidentin sisäpiiri tiesi ajatusten katoamisen kohtausten tihentyneen ja olisi vain ajan kysymys milloin se paljastuisi suurelle yleisölle. Niinistön esiintyminen oli kuitenkin itsevarmaa kuten dementian alkuvaiheessa yleensä on. Vahva ammattitaito säilyy vielä vuosia sairauden runtelemissa aivoissa, ja kun poliitikon ammattitaito on olla vakuuttava, hän osaa puhua toisten kirjoittamia ajatuksia, niin edes toimittaja ei ymmärtänyt edessään olevan miehen suurta salaisuutta. ”Me olemme turvassa, päätämme Nato jäsenenä edelleen sodan ja rauhan asioista yksin, vaikka liittoutumattomuus on ohitse. Me olemme valinneet puolemme, läntiset arvot. Suomi on kahlittu länteen. Meitä ei uhkaa mikään.”

Yure hymähti. Hän kertasi mielessään suunnitelman. He jäisivät bussista pois Kuhmossa. Se oli vaatimaton, yksi kerroksinen betonirakennus rakennusajalleen tyypillisine tasakattoineen. Aseman toisessa päässä sijaitse S-market kauppa. He eivät kuitenkaan ostaisi sieltä kuin päivän eväät, sillä kahdentoista sissisotilaan näköistä miestä isoine reppuineen herättäisi huomiota liikaa. Pikkubusseissa odotti heidän seikkailunsa ruokahuolto. Kaksi bussia veisi heidät hiljaisena sovitulle laskeutumisalueelle. Siellä he poistuisivat tieltä, piiloutuisivat metsään. Nukutun yön jälkeen he aloittaisivat vaelluksensa kohti auringon nousua.

Suuri seikkailu oli alkamassa. Kesäkuun alku oli poikkeuksellisen lämmin. Seikkailu, jonka keskeisissä rooleissa oli kaksi ryhmää voimakkaita miehiä, kahdessatoista repussa oli mukana kannettavat aseet ja räjähteen, sekä yksi suunnitelma. Tämä sijaitsi kuitenkin vain heidän pään sisällä piilossa. Se veisi heidät kontaktialueelle Venäjän Alakurttiin johtavalle tielle. Yure katsoi ylös taivaalle. Siellä avaruuden kynnyksellä oli heidän paras ystävä, Yhdysvaltojen satelliittiparvi.

Heinäkuu alkoi sateella. Aikaa ei ollut hukattavaksi. He olivat vaeltaneet kesäkuun alusta lähtien kohti itää. Kahden ryhmän koko oli yhteensä kaksitoista miestä. He olivat jakautuneet kahdeksi ryhmäksi sillä puolijoukon paljastuminen tapahtui helpommin kuin kahden pienen kaukopartiomaisen ryhmän. Ylitettyään Suomen rajan ja siirryttyään Venäjän puolelle, he olivat omillaan. Heidän kaulassa roikkui suomalaiset tuntolätkät, vaatetus oli armeijan kesävarastosta. Miinat, aseet, kaikki viimeistä piirtoa myöten teki heistä ulkoisesti suomalaisen sotilaan näköisen. Heillä oli nyt kiire.

Ukrainan rintamalta kantautui huonoja uutisia. Yure, oli vaihtanut nimekseen Jari. Heillä kaikilla oli suomalaiseen viittaava peiterooli. Vaikkeivat he osanneet suomenkieltä, heidän taskuissaan oli rakkaille kirjoitettuja suomenkielisiä kirjeitä viikattuina taskuihin jos heidät löydetään kuolleena.

Rintamalta kantautuneiden huonojen uutisten vuoksi he olivat jättäneet yhden iskupaikan pois, sillä se lisäisi operointiaikaa viikolla. Sen sijaan he toteuttaisivat kaksi hyökkäystä, yksi Alakurttiin johtavalla tiellä sotilaskuljetukseen. Tavoite oli räjäyttää kolme kuorma-autoa joiden tiedettään kuljettavan kussakin 27 sotilasta. Toinen isku kohdistuisi Alakurtin uusiin juoksuhautoihin ja niiden yhteyteen kerättyihin asevarastoihin. Tällä haluttiin varmistaa Venäjän huomio. Suomen armeijan hyökkää Venäjän sotilaskohteisiin.

Karjalan tasavallan metsät ovat kuusivaltaisia. Aluskasvusto kasvoi rehevänä soilla ja maasto oli kaikkea muuta kuin tasaista, ylämäet vaihtuivat pian alamäkiin, vain pian noustakseen kallioisena jälleen puiden huipun korkeudelle. Männiköt helpottivat liikkumista, mutta niiden jälkeen alkava lehtipuinen metsä enteili reitin päätyvän suohon. Itikkaparvit valvottivat aamuisin ja iltaisin. Siellä täällä kuului tikan koputus ja susien ulvahdukset. He olivat nähneet karhupesueen jäljet, loikkineet kalaparvin täyttämien purojen yli. Maasto poikkesi Ukrainan tasaisista pelloista ja niiden reunoja rajaavista metsäkaistaleista. Täällä maa oli koskematon ja muokkaamaton. Heinäkuu vaihtui elokuuksi.

Alkuviikosta otettu satelliittiyhteys paljasti Venäjän edenneen koillis-Ukrainassa kohti Harkovaa ja presidentti Zelenskyin romahtaneen. Johtaja vaipui epätoivoon. Hän oli harkinnut maanpakoa, jolloin armeija jäisi ilman sinnikästä, uskoa miehiin valavaa näyttelijää.  Yure ja kaikki muut yksitoista miestä olivat kokeneita sotilaita ja vannoutuneita nationalisteja. Yuren varustuksiin kuului aseiden lisäksi syanidihappo. Mikäli iskun jälkeen oli vaara jäädä kiinniotetuksi, hän ottaisi sen suuhunsa ja purisi. Kuolema ratkaisisi ongelman. Elävänä hän paljastuisi ensimmäisen tunnin kuluessa ei suomalaiseksi, vaan Ukrainan sotilaaksi. Koko juoni perustui siihen, että heitä pidetään Suomen armeijan yksikkönä suorittamassa pääesikunnan heille antamaa tehtävää.

Päivämarssin tahtia oli kiihdytetty. Operaation piti olla suoritettu elokuun loppuun mennessä, ja Venäjän sotilaallinen vastine piti tulla myös elokuun puolella. Tällöin Ukrainan media levittäisi uutista koko kansalle ja erityisesti rintamille – Suomen urhea soturikansa liittyy mukaan sotaan ja perustaa pohjoisen rintamalohkon minkä seurauksena Venäjä joutuu siirtää joukkoja pois Ukrainasta.

Venäjän vastaisku Alakurttiin suoritetulle hyökkäykselle olisi varma, sillä se ei voisi epäröidä hetkeäkään tässä kriittisessä maailmantilanteessa. Yhdysvaltojen mukaan Venäjä iskisi Lappeenrannan sotilastukikohtaan, tuhoaisi muutaman lentokentän ja Haminan sataman. Suomen taasen olisi vastattava, sillä sen lännestä saama sotilastiedustelu pitäisi Alakurtin iskua uutena Mainilan laukauksina eikä maan johdolla tiettyjä soluttautuneita henkilöitä lukuun ottamatta ollut todellista käsitystä tapahtumista. Koska Suomen puolustuspolitiikka nojaa Natomaiden tukeen, Suomi oli rohkea ja epäröimättä tekisi symmetrisen vastaiskun.

Mutta se mitä Suomi ei tiedä tehdessään vastaiskun, Naton piirissä Suomea pidetään hyökkääjävaltiona. Ensi-iskun antoi Suomi. Venäjän Alakurttiin suoritettu isku on läntisten tiedustelujen valtiojohdoilleen antaman tiedon mukaan Suomen oma operaatio. Se on valhe. Vaikka se on valhe, juoneen kuuluu koko läntisen media yhdenmukainen paniikkiotsikot ”Suomi hyökkäsi Venäjälle. Miten Nato reagoi?”

Nato ei tietenkään reagoi mitenkään. Sillä seuraavat otsikot leviävät jo läpi läntisen median ”Naton artikla 5 ei saa kannatusta natomaiden joukossa. Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Suomi saa sotia yksin.”

Sitten ikään kuin lohdutuksena jotkut natomaat lupaavat tukea Suomea sotaponnisteluissa lähettämällä ilmapuolustusohjuksia, itsesuojelukranaatinheittimiä. Suomella oli onneksi vahva armeija, 300.000 koulutettua, rintamakelpoista sotilasta. Se joukko pitää Venäjän tulevina kuukausina kiireisenä.

Yure tunsi voimiensa olevan äärirajoilla, sillä päivämarssin pituuden lisääminen raskaine kantamuksineen ja ulkona taivasalla nukkuminen nakersi kahden ryhmän voimia. Onnekseen he saivat jatkuvaa satelliittikuvaa ympäristöstään jonka tarkoitus oli varoittaa ja estää heitä törmäämästä venäläisiin joukkoihin tai siviileihin.

Hänen ryhmänsä oli saapunut operaation taitepisteeseen, Alakurtin länsipuolelle rakennettujen juoksuhautojen lähietäisyyteen. He tarkastelivat satelliittikuvien lisäksi kiikareilla ympäristöä ja etsivät helposti kuljettavia reittejä kohteiden luokse. Kaikki miinat olivat kaukolaukaistavia. Yure asentaisi omansa kolme asevarastojen ja polttoainevarastojen ympärille. Yhteensä miinoja oli viisitoista. Se saisi näyttävän räjähdyksen aikaan. Heidän tehtävänsä oli myös ennen räjähdyksiä näyttäytyä valvontakameroissa sekä Venäjän satelliiteissa avoimilla paikoilla. Se varmistaisi sotilastiedustelun raportin kertovan haluttua infoa Venäjän sotilasjohdolle. Suomalaiset ovat hyökänneet Venäjälle.

Venäjän vastaiskun, Suomen vastaiskun ja sodan julistuksen välillä maailma menisi sekaisin ja sen sekasotkun varassa he livistäisivät alueelta siviilivaatteissa lähelle Petroskoita missä odotti ukrainalaisia pakolaisia ja väärennetyt maahantulopaperit.

Kun Yure painoi miinojen etälaukaisijaa, hän ensin epäili olivatko räjähteet lauenneet lainkaan. Tuskallisten sekuntien jälkeen näkyi välähdyksiä, maa alkoi tärähdellä jalkojen alla ja samalla ääni kantautui ryhmän korviin. Sitten alkoi toistuvat räjähdykset kohteessa kun ammusvarastojen sisällöt toisensa perään räjähtivät. Polttoainesäiliöt leimahtivat. Savupilvet näkyivät Suomeen asti missä rajavartiosto lähetti pikaisia raportteja vartioston johdolle ja lopulta tieto saavutti presidentti Niinistön lähimmät miehet. He arvuuttelivat kannattaako Niinistöä informoida vasta sen jälkeen kun hänelle oli laadittu valmis puhe medialle. Muuten hän voisi höperönä puhua mitä sattuu. Tärkeintä oli tehdä Venäjälle selväksi että räjähdykset oli Venäjän omaa syytä eikä Suomella tai Ukrainalla ollut mitään tekemistä tapahtumien kanssa.

Samaan aikaan Moskovassa presidentti Putin luki raportin. Neuvoteltuaan Duuman puolueiden johdon kanssa antoi armeijalle käskyn iskeä Suomeen. Minuutin päästä nousi ohjukset ilmaan.