Viime aikoina olen huvitellut painovoiman ja massan olemuksia pohtien maaten sel\u00e4ll\u00e4ni s\u00e4ngyss\u00e4 ennen nukahtamista. T\u00e4m\u00e4 pohdinta silm\u00e4t ummessa on osoittautunut melkoiseksi seikkailuksi. Kuten edellisess\u00e4 artikkelissa kuvailin, painovoima on ylivirtaavaa “ainetta” toisesta ulottuvuudesta. Ylivirtaava “aine” ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 kappaleita tosiaan kohden, kohtisuoraan toista kappaletta oleva pinta ei virtaa, ja me ymm\u00e4rr\u00e4mme t\u00e4m\u00e4n painovoimana.<\/p>\n
Toinen ulottuvuus on massa. Tai paremminkin – se mit\u00e4 kuvittelemme massaksi, on oikeastaan aukko massaulottuvuuteen.<\/p>\n
Massa on pienin mahdollinen jakamaton materiaalin ilmiasu. Massasta koostuu materiaalit kuten atomit, molekyylit, valtamerilaivat ja valtameren suolainen vesi.<\/p>\n
Kun katson yl\u00f6sp\u00e4in p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4, n\u00e4en auringon lipuvan uljaasti sinisell\u00e4 taivaalla. Joskus aikoinaan pari kymment\u00e4 vuotta sitten n\u00e4in v\u00e4litt\u00f6m\u00e4n\u00e4 totuutena, intuitiivisesti auringon suuren linnun poikki leikattuna jalkana. Me ik\u00e4\u00e4n kuin katsomme py\u00f6re\u00e4\u00e4 palloa, mutta n\u00e4emme vain py\u00f6re\u00e4n pallon, vaikka voisimme havaita sen halkileikatuksi palaseksi valtavan linnun keltaista koipea. Jos n\u00e4kisimme tarkasti, havaitsisimme auringon s\u00e4teiss\u00e4 siivet, kuten pieni lapsi ne n\u00e4kee, n\u00e4kisimme ymp\u00e4ri levittyv\u00e4t sulat, uljaan nokan tuijottavien silmien v\u00e4liss\u00e4. N\u00e4kisimme taivaan linnun.<\/p>\n
Pari vuosikymment\u00e4 vuotta sittten n\u00e4kem\u00e4ni surrealistinen kuva auringosta oli ensiaskeleeni ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 massan pinnasta aukeavaa kosmosta.<\/p>\n
Massa on pienin olemassa oleva materiaali. Koska se on pieni, pienempi kuin atomi, pienempi kuin elektroni, neutroni, protoni, kuvaan sit\u00e4 poimimalla meren rannalta sile\u00e4n, harmaan peukalon kokoisen kiven. Nostan sen yl\u00f6s k\u00e4dess\u00e4ni, kierr\u00e4n sit\u00e4 sormieni p\u00e4iss\u00e4 ymp\u00e4ri, n\u00e4en sen jokaisen reunan, sivut, yl\u00e4, alareunan.<\/p>\n
Sitten lasken sen maahan ja kierr\u00e4n k\u00e4vellen sen ympri. N\u00e4en edelleen tummanharmaan, sile\u00e4n kiven jolla n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan \u00e4\u00e4rireunat ja tilavuus.<\/p>\n
Tilavuus on massasta puhuttaessa totuttu aistimus, se on virheellinen tottumus. Massa on aukko toiseen ulottuvuuteen kuten kuvasin edellisess\u00e4 artikkelissa.<\/p>\n
Voimme siis menn\u00e4 miettien kiven sis\u00e4lle, ja jos ymm\u00e4rr\u00e4mme mit\u00e4\u00e4n ymp\u00e4rillemme ilmestyneest\u00e4, olemme saapuneet ulottuvuuteen. T\u00e4ss\u00e4 ulottuvuudella ei ole reunoja, vaikka kiven ulkopuolelta katsoen silt\u00e4 vaikuttaa.<\/p>\n
Massan sis\u00e4lle ei niin vain menn\u00e4, sill\u00e4 se on \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen pieni, itse asiassa pienin mahdollinen aukko toiseen ulottuvuuteen. Me tunnemme kiven painon k\u00e4dess\u00e4mme. Me tunnemme kovuuden. Me tunnemme sen s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4n auringon l\u00e4mm\u00f6n. Mutta p\u00e4\u00e4st\u00e4ksemme tuon kiven sis\u00e4lle, meid\u00e4n on fyysisen siirtymisen sijaan siirrytt\u00e4v\u00e4 pohtimaan sis\u00e4lle p\u00e4\u00e4sy\u00e4.<\/p>\n
Emme voi halkaista massaa, emme voi, vaikka kiven voimme halkaista moneenkin osaan. Massa on jakamaton. Se on pienin mahdollinen aukko kahden todellisuuden v\u00e4lill\u00e4. Molemmilla puolilla on omat luonnonlakinsa, molemmilla puolilla on aistimukset. Aistiv\u00e4lineet poikkeavat toisistaan. Aistimuksia ei kykene jakaa yhden mittaamattoman avaruuden sis\u00e4lt\u00e4 toisen mittaamattoman laajan massan sis\u00e4lle.<\/p>\n
Meill\u00e4 on siten edess\u00e4mme pohdittavana kaksi universumia. T\u00e4m\u00e4 kosmoksemme jossa sijaitsee se kaikki mit\u00e4 aistimme, valon, s\u00e4teilyn, leveyden, korkeuden ja pituuden, ajan, matkan, suhteellisen ajan, painon, materiaalin kuten t\u00e4hdet ja galaksit. Meid\u00e4n universumimme jatkuu ikuisiin joka suuntaan. Ja sitten t\u00e4m\u00e4 massa, meren rannalta l\u00f6ytynyt kivi, kuten sit\u00e4 kuvailin. Se on portti toiseen universumiin.<\/p>\n
Pohdinnassa on syyt\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 se, ett\u00e4 tietoisuutemme on muodostunut hahmottamalla omaa kokemusper\u00e4ist\u00e4 maailmankaikkeutta. Meill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n kokemusper\u00e4ist\u00e4, ei mit\u00e4\u00e4n aistittua siit\u00e4, mik\u00e4 on massa, mit\u00e4 siin\u00e4 maailmassa, sen universumissa tapahtuu.<\/p>\n
Jotain viitteit\u00e4 kuitenkin meill\u00e4 on. Kvantit, kvarkit ja hiukkaskiihdyttimien ilmi\u00f6t ovat murtaneet materiaalin ja paikan suoran suhteen. Havainnoista johdetut k\u00e4sitykset ovat todentanut sen, ett\u00e4 yksi hiukkanen voi olla monessa paikassa ja siirty\u00e4 paikasta toiseen ilman kosmoksemme et\u00e4isyyden ja paikan luonnonlain mukaisia esteit\u00e4.<\/p>\n
Mit\u00e4 ihmett\u00e4. Olemmeko saaneet sittenkin havainnon toisen universumin, kosmoksen, luonnonilmi\u00f6ist\u00e4? Sen aistiminen meid\u00e4n v\u00e4lineill\u00e4 piti olla mahdotonta.<\/p>\n
Ei aistiminen tietysti ole mahdotonta, vaan edellytt\u00e4\u00e4 hahmottamiemme ilmi\u00f6iden, kuten painovoima, tulkintaa. Siit\u00e4 jatkan joskus toiste.<\/p>\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Viime aikoina olen huvitellut painovoiman ja massan olemuksia pohtien maaten sel\u00e4ll\u00e4ni s\u00e4ngyss\u00e4 ennen nukahtamista. T\u00e4m\u00e4 pohdinta silm\u00e4t ummessa on osoittautunut melkoiseksi seikkailuksi. Kuten edellisess\u00e4 artikkelissa kuvailin, painovoima on ylivirtaavaa “ainetta” toisesta ulottuvuudesta. Ylivirtaava “aine” ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 kappaleita tosiaan kohden, kohtisuoraan toista kappaletta oleva pinta ei virtaa, ja me ymm\u00e4rr\u00e4mme t\u00e4m\u00e4n painovoimana. Toinen ulottuvuus on massa. Tai … Continue reading Painovoima ja massa, pohdintaa<\/span>