Vituiks menee, pääministeri Marin.

Sannan Donitsit

Kun Marin joulukuussa 2019 nousi pääministeriksi, niin ensimmäisenä kiinnitin huomiota hänen silmiinsä. Ne olivat pyöreät kuin donitsit ja niistä purkautui ulos vallalle ahneen ihmisen psykoottinen tuijotus.

Koronafuhrer Marin

Eipä mennyt kauan kun Sanna pääsi vuonna 2020 loistamaan suurena ja päätöskykyisenä koronajohtajana. Ravintoloita, viihdetuottajia ja esiintyviä taiteilijoita kaadettiin nurin, palvelualojen työntekijöitä lomautettiin sankoin parvin. Kaikilla oli oikeus elämään vaikka olisi saattohoidossa, makaisi vaipoissa ymmärtämättä maailmasta muuta kuin makuuhaavojen kivun. Korona tarttui kuin salaliitto.

Pappa betalar – hallitusohjelma

Kun koronasulkujen seurauksena kurjuus lisääntyi, pm Marin päätti ryhtyä pelastajaksi. Nyt käynnistyi “pappa betalar” hallitusohjelma. Miljardit siirtyivät ulkomaisilta lainamarkkinoilta Suomeen, ja kuin bumerangi, Sanna poltti eurot kattilan pohjaan ja kaatoi ne Espanjaan ja Italiaan, koska korona on siellä pahempi kun heillä ei ole Sannaa.

Ubersturmfurer sairaanhoitaja Sanna

Sitten syntyi ubersturmfuhrer sairaanhoitaja Marin. Hän keksi piikittää koko kansalle kokeellisen mRNA rokotteen. Kuka ei piikitettäväksi suostunut, häneltä vietiin liikkumisoikeus, työnteon oikeus ja toimeentulo. Ja lyötiin otsaan paha maine kulkutautimyönteisenä.

Time lehden kansikuva himmenee

Sanna Marinin ilme alkoi himmentyä. Pääministerinä hän oli nostanut itsensä kansan suosioon raippoja heiluttaen ja viemällä ruuan ihmisten lusikasta ja palkkapussin sisältöineen taskusta.

Joten nyt piti kiihdyttää toimia, sillä vallan himo on hänessä kyltymätön. Mitä vielä voisi tehdä jotta Time lehden kansikuva ei himmentyisi. Sota!

Deus ex machina ja sota!

Sota. Virkistynyt Marin laskeutui näyttämön keskelle ja sanelu jatkui. Sota pelasti Marinin tylsyyden suosta ja hän nousi nahkatakki yllään kaikkien äitien sotapäälliköksi. Nyt hän ei puhunut suomalaisten oikeudesta elää, se oli korona-ajan Sannaa, vaan nyt hän puhkui ja puhalsi ukrainalaisten oikeudesta elää. Pikku itkun pirahdus kameroiden edessä antoi pehmeyttä kovaan haluun tapattaa tuhansittain suomalaisia sodassa EUn, Ukrainan, Naton ja varsinkin Sanna Marinin puolesta.

Joten hän riisui hanskan kädestä, hän läiskäytti sen rohkeasti kuin teinityttö poikaystävän poskeen, presidentti Putinin poskeen. Pm. Marin kertoi pistävänsä koko Suomen kansan tekemään kaikkensa Ukrainan, Azovin ja niin, ennen kaikkea Sanna Marinin eteen. Sitten hän läiskäytti hanskan Venäjän kotkan toiseenkin poskeen.

Sodat on tehty voittajille

Nyt odotellaan, saiko Marin haastettua Venäjän uuteen sotaan. Edelliset sodat Talvisota ja Jatkosota voitettiin, totesi Sanna kansainväliselle lehdistölle.

En tiennyt vuonna 2019 kun Marin nousi pääministeriksi, miksi kysyin katsoessani hänen donitsin pyöreitä silmiään, mitä tuo tyttö on nauttinut. En tiedä vieläkään. Mutta jos viikatemies on käynyt sukupuolenkorjaus leikkauksessa, hän näyttää Sannalta mustassa nahkatakissa, viikate kädessä.