Monthly Archives: February 2023

Tämä sinun on syytä tietää Venäjän sotaperinteestä

Venäjä on sotinut lukuisia sotia vuosisatojen kuluessa. Välillä se on puolustanut aluettaan Aasiassa, väliin Euroopassa. Lukuisista vihollisuuksista huolimatta, se on yhä maapallon pinta-alaltaan suurin valtio.

Historian koettelemukset ovat muovanneet Venäjän tapaa käydä sotia. Sen armeija on hyvin perinteisiin sitoutunut. Koska sen armeijalla on perinteet jotka ovat olleet koetuksella vuosisatoja ja kehittyneet paremmiksi kahakka kahakalta, on syytä oppia sen perinteistä kolme tärkeää osaa.

Luettelen nyt nuo kolme perinnettä. Myöhemmin aukaisen ne kolme perinne yksi kerrallaan ja näytän esimerkkejä niiden soveltamisesta lähihistoriassa ja nykyisissä armeijan operaatioissa. Ensimmäiseksi: Venäjä käyttää ennakoivaa iskua, toiseksi: sen armeija on reaktiivinen, kolmanneksi: se yhdistää sodankäyntiin poliittisen neuvottelutien.

Ennakoiva isku

Ennakoiva isku on sotilaallinen, tarkkarajainen isku kohteeseen ilman sodanjulistusta. Se suoritetaan mikäli Venäjän sodanjohto ja poliittinen johto on päätellyt sodan alkavan kaikissa tapauksessa Venäjän omista toimista huolimatta. Ennakoivan iskun tavoite on parannella Venäjän strategisia asemia ja näin varautua sotaan joka alkaa lähitulevaisuudessa.

Esimerkki ennakoivasta iskusta on Suomen ja Neuvostoliiton välinen Talvisota. Maailmantilanne oli kuumentunut äärimmilleen. Neuvostoliiton valtiojohto päätti parannella strategisia asemia työntämällä Suomen kauemmas rajoistaan ja sotateollisuudelle tärkeästä Leningradin suurkaupungista. Ennakoiva isku suoritettiin ja se onnistui. Ilman rajan siirtoa olisi Suomen ja Saksan armeijat olleet lännestä tykin kantaman päässä ja panssarit vyöryneet Leningradiin tankit täynnä polttoainetta ja ammusvarastot täynnä samoin.

Muita ennakoivaksi iskuksi määriteltävissä on nyt käynnissä oleva Ukrainan sota ja Georgian operaatio 2008.

Reaktiivisuus.

Venäjän armeijan toinen merkittävä perinne on reaktiivisuus. Reaktiivisuus on tietoisen passiivisuuden jälkeen seuraava päättäväinen toiminta. Reaktiivisuuden toteutuminen kertoo siitä, että jokin tapahtuma on ylittänyt reaktiivisuuden kynnyksen. Esimerkiksi Ensimmäinen ja Toinen maailmansodat kehittyivät pitkään Venäjän ja Neuvostoliiton seuratessa varsin passiivisena tapahtumia.

Saksa sai vapaasti miehittää puolet Puolasta, vasta sen tapahduttua Neuvostoliitto reagoi miehittämällä aiemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti Puolan toisen puolikkaan. Voidaan havaita reaktiivisuudesta se, että ilman Saksan suorittamaa Puolan miehitystä, ei Neuvostoliitto todennäköisesti olisi reagoinut ja yksin toteuttanut sopimuksen omaa osaansa.

Toinen ajankohtaisempi reaktio on 2014 Krimin miehitys Venäjän armeijalla. Se oli reaktio Ukrainan Maidanin mielenosoituksien seurauksena yltyneeseen väkivaltaan ja sitä seuranneeseen Naton, EUn ja USAn tukemaan vallankaappaukseen. Venäjä oli toki ilmaissut asianosaisille tulevan reaktionsa “Ukraina liittyy Natoon ilman Krimiä”. Näin tapahtui.

Sodan ja politiikan yhdistäminen.

Tässä Venäjä eroaa suuresti Saksan sotaperinteistä. Saksan sotaperinteeseen liittyy tietynlainen pakkomielle saavuttaa ennalta päätetty sotilaallinen ratkaisu, kun taas Venäjän perinteeseen kuuluu tehdä poliittisia sopimuksia ja näin muuttaa sodan kehitystä halutulla tavalla.

Venäjän tämän perinteen toteuttaminen edellyttää käsitystä siitä, millainen poliittinen todellisuus sodan jälkeen palvelee Venäjän etuja silloinkin kun vihollista ei voiteta rintamalla, ei voiteta, vaikka se olisi mahdollista. Tässä perinteessä näkyy ortodoksisuuden vaikutus venäläisyyteen, pahuus ihmisessä on hänen yksi luonteensa, eikä ihminen erotettavissa katolilaisesti hyväksi tai pahaksi. Näin ollen sodan jälkeenkin vihollisessa elää pahuus. Se on hallittavissa, tai pyrittävä samaan hallintaan.

Sodan ja politiikan yhdistämisestä on esimerkkinä Suomen Lapinsota. Sen sijaan, että Venäjä olisi Jatkosodassa oikeutetusti miehittänyt Suomen, se sai tämän kääntämään aseensa kumppaniaan Saksaa vastaan. Se oli puhdasoppinen esimerkki Venäjän kyvystä pysäyttää armeijan voitokas eteneminen kun ilmeni poliittinen voitokas ratkaisu.

Tässä lyhyt katsaus Venälän armeijan perinteisiin. Olen tarkoituksella tehnyt valinnan ja käsitellyt Venäjän lisäksi Neuvostoliittoa samojen perinteiden jatkajana, nyt Venäjän jatkavan Neuvostoliitolta saatuja perinteitä.

Suomi ja Venäjä

Suomen paljon puhuttua taitoa ymmärtää Venäjää naapuriamme, sen armeijan perinteitä, on heikentynyt viime aikoina. Suomalaisiin on iskostunut “ryssäviha”. Vihan vallassa moni kansalainen haluaa uskoa kaikenlaisia näennäisiä asiantuntijoita, helppoheikkejä, joiden sanoma on Venäjän pilkkaaminen. Se ruokkii vihaa. Itse koen tuollaiset asiantuntijat vähemmän päteviksi kansan kiihottajiksi, joilla ei ole kompetenssia oikeasti ymmärtää naapuria.

Naapuriin kohdistuva viha on sumentanut jopa poliittisten päättäjiemme ajatukset matalalle tasolle. Voikin sanoa millainen kansa, sellaiset päättäjät. Mutta tähän olotilaan meillä ei ole varaa sulkeutua, eikä aliarvioida Venäjän armeijan perinteiden arvoa, voimaa ja kykyä.

Itse vastustan Suomen Nato jäsenyyttä juuri näiden Venäjän armeijan perinteiden johdosta, niiden tiedon valossa, tietoisena siitä, että Nato on suomalaisille tuhoutumisen uhka.

Perustelen: Jos/kun maailmantilanne kuumenee nykyisestä jo varsin kuumasta, on mahdollista, Venäjän sotilasjohto ja poliittinen johto päättelee sodan syttyvän kaikissa tapauksissa, eikä Venäjä kykene sitä estää, niin tästä seuraa mahdollisuus: Venäjä perinteidensä mukaisesti suorittaa ennakoivan iskun.

Mikäli Venäjän rajanaapuri Suomi liittyy Natoon ja on Naton jäsen, olemme samalla myös Venäjän ja Naton välillä eturintama. Tällöin Venäjä suorittaa taktisilla ydinkärjillä ennakoivan iskun Suomeen. Loogisesti isku suoritetaan satamiimme Kotkasta Turkuun, lisäksi jos Nato on militarisoinut Ahvenanmaan, isku suuntautuu myös sinne. Satamien lisäksi Venäjä suorittaa ennakoivan iskun taktisilla ydinkärjillä varustetuilla hypersoonisilla ohjuksilla kaikkiin lentokenttiimme tavoitteena estää F-35 hävittäjiemme ilmaan nousun ydinkärjin varustetuin risteilyohjuksin. Taktisten ydinkärkien iskun seurauksena suomalaisia kuolee tai haavoittuu miljoonasta kahteen kansalaista. Yhteiskunta romahtaa. Armeija romahtaa keskittyen siviilien pelastamiseen.

Mitä tekee Nato kumppanimme? Venäjä kysyy heiltä “haluatteko tekin? iskun Pariisiin, Lontooseen? Vastaus on ymmärrettävästi “emme halua”. Nato julistaa rauhan ja pitää Suomen uhraamista sopivana rauhan hintana. Näin ollen Suomi ei saa Natolta luvattua ydinsateenvarjoa, vastaiskua turvakseen estää Venäjän Suomeen kohdistama ennakoiva isku.

Kenties sota päättyy vuosien päästä Naton voittoon ja Venäjän tappioon. Kenties. Mutta ilman spekulointia, Suomi on ja me suomalaiset olemme kaikissa tapauksissa se hävinnyt osapuoli.