Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2021

Toinen luomiskertomus

Hypoteesi:

jakamaton hiukkanen, so. aine, on reikä kahden eriluonnonlakisen universumin välillä.

SISÄLTÖ

Osa 1 Kaksi universumia

Osa 2 Alun jälkeen

Osa 3 Painovoima. Painovoiman selitys.

Osa 4 Aika. Ajan selitys. Fragmenttisen ajan synty.

Osa 5 Kaiken selitys.

Osa 1. KAKSI UNIVERSUMIA

Ennen alkua:

Kuvittele eteesi kaksi universumia. Todennäköisesti näet kaksi palloa jotka kelluvat pimeän olettomuuden syleilyssä. Nyt päätä ajatella, että toinen näistä universumeista on tämä meidän universumimme. Se toinen on meille tuntematon universumi.

Kuvittele, että ollakseen meidän universumistamme erillinen toinen universumi, siellä täytyy vallita eri luonnonlait, sillä jos siellä vallitsisi samat luonnonlait kuin meillä, se ei olisi eri universumi, vaan nämä kaksi universumia olisi yhtä ja samaa.

Kuvittele, että meidän universumissamme vallitsee etäisyyden luonnonlaki ja ajan luonnonlaki. Mutta ei aineen luonnonlakia. Aine syntyi universumiimme. Se syntyi niin sanotussa alkuräjähdyksessä. Silloin universumissamme alkoi liikkua outoja hiukkasia, pieniä jakamattomia hiukkasia, alkeishiukkasia. Näillä hiukkasilla on ominaisuuksia joita tunnemme, mutta emme tunne, mitä ne itse ovat. Ne ovat meille mysteeri.

Aineen perimmäinen olemus on yhä mysteeri. Yhtä iso mysteeri kuin tuo toinen universumi. Otsikossa esitin esitän hypoteesin ”jakamaton hiukkanen on reikä kahden eriluonnonlakisen universumin välillä”, ja nyt kirjoitin sen uudelleen. Sen mahdollistaja kaksi universumia. Ollakseen kaksi erillistä universumia, niiden on oltava eriluonnonlakisia. Luettuasi tämän kirjoituksen, saat käsityksen siitä, millä tavoin perusteltu tai perustelematon hypoteesi on.

Millainen tuo toinen universumi on? Aluksi piirsin mieleen kaksi palloa, nykytietämyksen mukaan alkuräjähdyksen jälkeen laajenevaa palloa. Mutta ei, ajatus luo samuutta, mutta mielikuvittelemamme pallo se ei ole. Eikä mielikuvissamme rinnakkain pimeässä ei-missään kelluvia universumeja ole, sillä ne eivät ole vierekkäin. Voin tässä vaiheessa tehdä kaksi paljastusta: siellä toisessa universumissa vallitsee eri luonnonlait kuten kerroin. Yksi sen luonnonlaki on se, ettei siellä ole etäisyyttä. Näin ollen sen kuvitteleminen paloksi on väärä kuvitelma. Pallomaisuus olisi aistien kautta luotu harhakuva. Sen tilaulottuvutta ei voi kuvitella luonnonlakiemme kautta, sillä sitä ei ole. Toinen paljastus siellä vallitsevista luonnonlaeista liittyy aikaan, tai paremminkin siihen, ettei sitä ole.

Ennen Alkua oli kaksi universumia.

Tämä kirjoitus ei liity millään tavalla uskonnon luomiskertomukseen. Ei. Se liittyy ns. alkuräjähdyskertomukseen joka tosin on virheellinen kuvaus kaiken alusta. Alkuräjähdysteorian perusongelmat liittyvät luonnonlakeihin ja siihen, että se väittää universumimme syntyneen alkuräjähdyksessä, tai kuten nyt puhutaan, suuressa kosmisessa inflaatiossa. Nykyisessä teoriassa on vakava ongelma, se olettaa jonkin 1. tapahtuman alkaneen jonkin 0. tapahtuman seurauksena, ja tästä syntyi kaiken alku.

Alkuräjähdysteorian suurin ongelma on aineen eli jakamattoman hiukkasen tuntemattomuus. Kokellinen fysiikka on ajautunut umpikujaan säieteorioineen, kaiken selittämisineen jne. Aristoteelinen maailmankuva analyyttisine periaatteineen pakottaa tieteen paradoksiseen kehään.

On olemassa toinen teoria siitä, miten kaikki sai alkunsa.

Kerron nyt toisenlaisen alun jonka kautta voi ymmärtää, mitä oli ennen ihmistä, ennen ainetta, mistä aine, eli jakamattomat hiukkaset koostuvat, ja miten voimme ymmärtää universumimme.

Aluksi kuitenkin paljastan suuren perustan, päättelyketjun alun. On olemassa meidän universumimme, ja on olemassa toinen universumi. Se toinen universumi on luonnonlaieltaan eri kuin meidän universumi. Nyt siihen alkuun.

Universumimme oli ennen suurta alkua, eli ”alkuräjähdystä” olemassa. Se luonnonlakeihin sisältyi etäisyys ja aika. Oli siis etäisyys moneen suuntaan, eli tilaulottuvuus. Universumimme perusta on luonnonlaki joka sanoo että meidän universumimme sisältyy etäisyyden luonnonlaki. Se on olemassa ennen ns. alkuräjähdystä.

Miksi puhun alkuräjähdyksestä, vaikka kiistän sen olemassa olon. Siksi, että se sanana kuvaa hyvin tapahtumaa kun aine, eli jakamattomat hiukkaset syntyivät universumiimme.

Meidän universumimme oli etäisyysuniversumi. Oli myös toinen universumi. Sen luonnonlakeihin ei sisälly etäisyyttä. Sillä toisella universumilla ei ole tilaulottuvuutta. Mutta sen luonnonlakeihin kuuluu ajattomuus. Siellä ei ole aikaa.

Kaksi universumia. Kaksi eri luonnonlakiakokoelmaa. Jostain syystä, kosmisen oikun johdosta, näiden kahden universumin välille syntyi reikä.

Tuo reikä oli alkuräjähdys. Oliko reikä yksi iso, valtavan kokoinen musta-aukko, joka myöhemmin hajosi universumimme hiukkasiksi, vai oliko se alku kuin paperiin ammuttu hauliparvi, universumin väliin syntyi yksi, tai useampi reikä. Tämä on epäoleellista tässä vaiheessa. Älä juutu pohtimaan epäoleellisuuksia.

Tähän päättyy ensimmäinen osa teoriasta


Toinen osa


Toisen luomiskertomuksen maailma:

Alun jälkeen

Aluksi oli kaksi universumia. Alun jälkeinen universumimme aika fragmentoitui kun universumien väliin puhkesi reikä/reikiä. Syntyi aine. Tämä on toinen luomiskertomus.

Verrattuna kosmiseen inflaatioon ja alkuräjähdykseen, hypoteesini käsittelee universumin rakentuvan luonnonlaista. Ikuisista luonnonlaeista. Universumilla ei ole näin ollen alkua, eikä loppua. Luonnonlait ovat ikuisia.

Ajatellaanpa kahta toisiaan kohti syöksyvää reikää. Reiät ovat ainetta. Niillä on mitattavia ominaisuuksia. Ne muodostavat aineellisen rakenteen, galaksit, tähdet, planeetat, kuut, pyrstötähdet. Ilmeinen kysymys lienee se, miten reikä voi ilmetä aineen tavoin, kovana, läpipääsemättömänä, läpi näkymättömänä, kuumana, kylmänä?

Toisiaan kohti syksyvien reikien hetki voi tuntuä ratkaisemattomalle mysteerille, mutta lukekaa perusteluni, niin ymmärrätte hypoteesin muodostavan kokonaisen teorian perusteluineen.

Olen keskustellut hypoteesista monien kanssa. Moni on kritisoinut minun kiistävän fysiikan ilmiöt väittäessäni aineen olevan reikä. Moni on kysynyt ihmeissään, miten kolmiulotteisessa universumissamme voi olla reikä joka liikkuu. Moni on kritisoinut minun kieltävän fysiikan lakien nykylaskelmat kuten painovoiman.

Nämä ovat oikein hyviä kritiikkejä käydä läpi tässä kun puhun ’alun jälkeen’ aiheesta.

Meillä on kokonainen luonnontiede joka osaa hyvin tarkasti laskea energioita, liikeratoja, osaa tunnistaa hiukkastason ilmiöitä. Luonnontiede osaa suhteellistaa ajan ja nopeuden. Se osaa muuttaa aineen energialaskelmaksi ja päinvastoin. Näin ollen on toki radikaalia mennä väittää että hiukkastutkijat ovat perusteellisesti väärässä tutkiessaan ainetta. Vaikkakin he osaavat laskea aineen muuttuvan energiaksi, mutta eivät he tiedä, miten se tapahtuu, miten aine lopettaa aineena olemisen, miten se aloittaa olemisen energiana. Tiedoissa on tyhjyyttä. Heidän tulisi tutkia reikiä jotka vaikuttavat aineelta. Toisaalta osa tutkijoista esittää väitteitä aineen ulottuvuuksista ohi meidän kolmiulotteisen maailmamme järjestyksen, näin tekevät vaikkapa säieteoreetikot. Kun mennään jakamattoman hiukkasen tasolle, sen voi ymmärtää toistaiseksi vain ominaisuuksien kautta, siihen ei saa suoraa kontaktia, instrumenttimme ovat sellaiseen alkeelliset.

Kun pohdin ainetta, puhun jakamattomista hiukkasista. Oleellista on tajuta seuraava: tietomme siitä toisesta universumista voi perustua tällä hetkellä vain aineen kautta saamiimme tietoihin. Koska siellä toisessa universumissa on toisen luonnonlait, meidän matemaatttiset laskelmamme tai ylipäätään mikään luonnontiedon teoriamme eivät päde siellä. Tämä on tärkeää ymmärtää jottei kuvitella sinne tietojamme lisäävää yhtälöä joka perustuu nykylausekkeihin. Siellä on toinen matematiikka.

On siis mahdotonta lähestyä ainetta tekemällä teoreettisia laskemia toisen universumin ilmiöistä. Sen sijaan voimme aineesta, eli hiukkasiin tutustuessamme, saada tietoja mitä siellä ei ole. Nyt paljastan mitä siellä ei ole: siellä ei ole etäisyyttä, eikä siellä ole aikaa. Nämä ominaisuudet on johdettavissa siitä, mitä tiedämme hiukkasista ja miten hiukkaset käyttäytyvät meidän universumissamme.

”Siellä ei ole etäisyyttä” on ymmärrettävissä niin, että hiukkanen on olemassa meillä ilman siihen liittyvää sisäistä ulottuvuutta *meidän universumissamme*. Siksi hiukkasia voi törmäyttää. Ne muodostavat kasautuessaan isompia kokonaisuuksia, universumimme perusrakenteita kuten atomin, lukuisat alkuaineet, molekyylit ja lopulta tähdet, planeetat, kuut, avaruudet pölyn, ja elämän.

Kuinka tämä aine voisi muodostaa moninaiset maailmamme ympärillemme jos se on reikä? Eikö kaksi reikää törmätessään sukella toistensa sisälle? Eikö ne muodosta isompia reikiä, liity yhteen ja lopulta muodosta valtavan kokoisen reiän, eli mustan aukon? Kyllä, jos toisen universumin ainoa poikkeava luonnonlaki olisi ”siellä ei ole etäisyyttä”.

Koska siellä ei ole etäisyyttä, ja hiukkanen on reikä, niin sen kautta tapahtuu vaihdantaa. Toisin sanoen meidän luonnonlakimme ja ”sen” luonnonlait sekoittuvat keskenään. Tapahtuu fysiikassa tunnettu ilmiö: entropia.

Hiukkasen kautta meidän universumiimme virtaa ei-etäisyyttä. Miten ”ei etäisyys” ilmenee meidän universumissamme? Painovoimana. Kappaleet vetävät toisiaan puoleensa koska niiden väliltä etäisyys virtaa pois.

Painovoiman selitys löytyy oikeastaan hämmästyttävän selkeästi. Ei ole olemassa avaruutta taivuttavia säikeitä, ei ole olemassa gravitoneja kuin laskennallisena suureena.

Nyt kuulen vastaväitteiden kohinan ”mutta jos avaruus virtaa pois aineiden väliltä, ne törmäävät toisiinsa, eikä näin ollen synny raketeita, vaan ainoastaan laajeneva reikä, siis tyhjää”.

Kyllä. Juuri näin. Ellei olisi olemassa toinen eroavuus universumimme välillä. Mutta se toinen eroavuus on. Voisi sanoa ’meidän onneksemme’ , sillä ilman sitä, ei olisi syntynyt aineen rakenteita; ja lopuksi ei meitäkään, ihmisiä, tietoisuuttamme. Se liittyy aikaan, tai paremminkin siihen, ettei siellä toisessa universumissa ole aikaa. Siellä on ”ei aika”. Ja kuten etäisyys, sekin valuu reiän kautta universumiimme entropian kautta ymmärrettynä.

Nyt selvitän, miksi reiät, eli jakamattomat hiukkaset eivät törmää toisiinsa, ja samalla selittäessäni ilmiön jonka vuoksi syntyy aineen rakenteet, saamme mahdollisuuden teoreettisesti falsifioida teorian ”aine on reikä kahden eriluonnonlakisen universumin välillä”.

Puhun nyt teoriasta, sillä vaikka lähtökohta oli hypoteesi, nyt menen syvälle aineen rakenteisiin ja kerron voimista, eli fysiikan lakikokoelmasta. Ensin kuitenkin vastaus kysymykseen: jos hiukkanen on reikä, niin miksi kahden hiukkasen tärmätessä ne eivät vain yksinkertaisesti joko katoa, tai muodosta isompaa reikää? Eivätkö ne törmääkään?

Koska hiukkasen kautta virtaa universumiimme ”ei etäisyyttä”, ja se johtaa kahden aineen väliltä avaruuden etäisyyden virtaan, etäisyyden poistumiseen jolloin hiukkaset vääjäämättä lähestyvät toisiaan, se on painovoima-nimisen ilmiön selitys.

Mutta miksei hiukkaset vääjäämättä törmää toisiinsa? Se johtuu ajasta, tai paremminkin ”ei-aika” ilmiöstä. Sekin kuten ”ei etäisyys” entropiana tunnetun teorian mukaisesti virtaa universumien reiästä meidän universumiimme. Meille syntyy kenttä jossa on ”ei etäisyyttä” ja ”ei aikaa”. Mitä lähemmäksi toisiaan kaksi hiukkasta päätyy, sitä suurempi vaikutus on avaruuden etäisyyden poistumiselta, eli hiukkaset vaikuttavat vetävän toisiaan puoleensa sitä suuremmalla voimalla, mitä lähempänä ne ovat toisiaan. Näin ollen olisi luontevaa olettaa niiden vääjäämättä törmäävän toisiinsa, ellei olisi olemassa toinen luonnonvoima ”ei aika”. Mitä lähempänä hiukkaset ovat toisiaan, sitä ajattomammin ne lähestyvät ajan muuttuessa ”ei ajaksi”.

Mitä alun jälkeen sitten tapahtui?

Alussa syntyi reikä. Reiästä virtasi entropian vaikutuksesta meille ”ei etäisyyttä” ja ”ei aikaa”. Reiät, eli hiukkaset alkoivat lähestyä toisiaan, mutta tarpeeksi lähelle päästessään, ne menettivät kykynsä liikkua ajan kadotessa.

Tässä kappaleessa ”Alun jälkeen” muodostin käsityksen siitä, miten ”hiukkanen on reikä kahden eriluonnonlakisen universumin välillä” hypoteesi muodostaa kokonaiset teorian selitysmalleineen painovoimasta ja liikkeestä, hiukkasten rakenteesta, voimista hiukkasten välillä, se selittää hiukkasten väliset voimat, rakenteen syntymisen, atomin rakenteen syntymisen, molekyylien ja lopulta koko aineellisen, havaittavan universuminne olemassa olon perusrakenteen.

Näin sain päätökseen ”Mitä alun jälkeen” osan ja olen valmis siirtymään tarkempiin selvityksiin Kolmanteen osaan.

Tähän päättyy toinen osa teoriasta

Kolmas osa

Painovoima. Painovoiman selitys.

Yksinkertainen selitys:

Ajattele lavuaari joka on täynnä vettä. Veden pinnalle laitat pallon kellumaan. Sitten avaat lavuaarin tulpan. Mitä tapahtuu? Vesi valuu pois viemäriin ja pallo lähenee lavuaarin pyöreää reikään veden pinnan vajotessa. Tämäkö on painovoiman selitys? Ei.

Jos tuossa olisi painovoiman selitys, se olisi yhtä mieletön selitys kuin avaruuden kaareutuminen ja kaaren pohjaan valuvan pallo, kuu, maapallo, Jupiter tai aurinko. On mieletöntä selittää painovoimaa niin että selitys edellyttää painovoimaa. Pallo ei vajoa veden pinnan mukana alaspäin, kuu ei vieri maan gravitaation aikaan saamaan kuoppaan, ei maa eikä Jupiter auringon gravitaation avaruuden koordinaatiston kaivertamaan kuoppaan.

Tuo usein kuultu kuvaus gravitaatiosta, se selitetään avaruuden taipumisena kuopalle ja planeetan vierimisenä sen pohjalle, on kehäpäätelmä. Sen selitysvoimaa edellyttää painovoimaa, pallon tai aineen vajoamista kuoppaan ei tapahdu ilman gravitaatiota.

Ok. Perinteisesti kuultu selitys Einsteinin teoriasta on näin ollen valitettavasti väärinkäsitys. Mitä Einstein oikeasti mahtoi tarkoittaa avaruuden taipumisella gravitaation voimasta niin että massaton valokin taipuu?

Hän tarkoitti ilmeisesti sitä, että avaruus on fundamentti jossa asiat tapahtuvat. Kannattanee muistaa se, että Einstein oletti avaruuden eetteriksi. Jos avaruus taipuu, niin kaikki siinä ilmenevä taipuu. Onko tämä järkevä selitys? Kyllä. Tai. Ei olekaan.

Einsteinin ajatus avaruuden taipumisesta on siinä mielessä mielekäs, että se toimii kuin jousipatja. Kun ihminen kellahtaa makuulle, jouset painuvat pohjaan ja kaikki ympärillä vierii lähelle makaajaa. Mutta ympärillä oleva ei oikeasti vieri kohti makaajaa, vaan patjan taipuminen jousistaan pienentää makaajaa ja vieressä olevan esineen välistä matkaa. Uskon Einsteinin tajunneen kehäpäätelmän ongelman. Hän ajatteli etäisyyden vähenevän, kapenevan. Se siis on selitys gravitaatiolle? Kyllä, kyllä jos uskomme Einsteinia. Minä en usko.

Miksen usko? Kun ihminen nousee pois patjalta, se ponnahtaa ylös. Patjan pinta ponnahtaa ylös. Siispä avaruus ponnahtaa ylös takaisin vaakatasolle. Ponnahtaa ylös? Odotas nyt. Tuossa ajatuksessa on ilmeinen virhe.

Selitän virheen. Mikä saa taipuneen avaruuden ponnahtamaan takaisin suoraksi kuin viivoitin? Aivan. Sänky kyllä ponnahtaa koska siinä on jouset. Sillä on energia. Mutta väittikö Einstein että avaruudessa on jotkin mekaaniset jouset jotka saavat avaruuden nousemaan takaisin lepotilaan kun planeetta on ohittanut toisen planeetan? Ei. Hän ei sanonut niin. Tosin hän näki avaruuden eetterinä. Kenties hän uskoi eetterien välisiin jousiin? Ei. Hän ei vain ymmärtänyt. Näin ollen hän ei vienyt ajatusta niin pitkälle, että olisi tajunnut tekemäänsä ajatusvirhettä.

Olen aiemmin kertonut aineen olevan reikä kahden universumin välillä. Meidän universumimme luonnonlakeihin kuuluu aika ja etäisyys. Siitä toisesta universumin luonnonlaeista voimme päätellä tämän: siellä ei ole ajan eikä siellä ole etäisyyden luonnonlakeja.

Ainoa asia mikä näiden universumien luonnonlaeissa on yhteistä, on entropia.

Yritän selittää nyt painovoiman, siis gravitaation mahdollisimman yksinkertaisesti.

Gravitaatio johtuu reiästä kahden universumin välillä. Siellä reiän ”toisella puolella” on universumi jossa ei ole etäysyyttä. Koska siellä ei ole etäisyyttä, voimme törmätä aineeseen kuin kallioon. Mutta koska siellä on entropian luonnonlaki kuten meidän universumissa on, meidän etäisyytemme virtaa sinne, ja sieltä virtaa ei etäisyyttä meidän universumiimme.

Nyt alkanet ymmärtää? Mystinen gravitaatio onkin kuin onkin lopulta niin yksinkertaista että avaruus poistuu kahden aineen väliltä. Sitä on gravitaatio.

Palaan tuohon alkuperäiseen esimerkkiin lavuaarista, lavuaari täynnä vettä, veden pinnalla kelluu pallo, vedetään tulppa pois, vesi, eli avaruuden etäisyys katoaa viemäriaukkoon, pallo lähenee lavuaarin reikää.

Tässä esimerkissä ei ollut kysymys siitä, että gravitaatio kahden aineen välillä muodostaa avaruuteen kuopan jonne pallon vierivät. Ei, vaan kyse on siitä, että etäisyys kahden aineen väliltä poistuu.

Tästä on hyvä siirtyä neljänteen lukuun, sillä seuraavaksi, sinä viisas lukijani, kysyt, mikseivät ne pallot törmää, miksei pallo imeydy lavuaarin reiästä viemäriin ja katoa pois meidän universumistamme.

Tähän loppuu kolmas osa teoriasta.

Neljäs osa

Aika. Ajan selitys. Fragmenttisen ajan syntyminen.

Nyt pureudun kahden maailman, universumimme luonnonlakien, aika ja etäisyys, kautta aikaan, sekä toisen universumin vaikutukseen ajassa. Mitä aika on?

Istutaanpa katsomoon, edessämme on näyttämö. Kohde valot syttyvät ja kaksi tanssijaa alkaa liikehtiä esteettisesti. Istun sellaisella etäisyydellä heistä, että näen molemmat, mutta he eivät näe toisiaan, koska heidän välinen välimatka on useita valominuutteja, heidän sijaintinsa toisistaan on pidempi kuin esityksen kesto ajassa mitaten. Toisesta lähtenyt valo ei saavuta toista, he eivät näe toinen toisiaan ennen kuin tanssi on päättynyt ja he poistuvat lavalta. Mutta minä saan nauttia molempien esityksestä sijoituttuani viisaasti katsomon keskiosaan ensimmäiselle penkkiriville. Aika on fragmentoitunut.

Palataanpa aikaan ennen kuin kahden universumin välille puhkesi reikiä, jakamattomia alkeishiukkasia, ennen kuin universumissamme koettavat, aistittavat, mitattavat aineen pienimmät osat syntyivät, jakamatomat hiukkaset, eli reiät. Palataan aikaan kun universumissamme vallitsi kaksi luonnonlakia, sekä entropia. Aika ja etäisyys. Millaista tuolloin täällä oli? Miten aika ilmeni tuolloin?

Sen me jo tiedämme, ja se on helppo ymmärtää, että etäisyys oli tuolloin ikuista jatkumoa jokaiseen suuntaan ilman loppupistettä, kolmeen suuntaan lähti jana jolla ei ollut loppua, päätä, ei, viivat jatkuivat jokaiseen suuntaan loputtomasti lähtemättä mistää pisteestä. Kun toisen universumin ja meidän universumimme välille syntyi reikiä, kaikki muuttui, universumiimme syntyi ensimmäiset pisteet. Tuon pisteen kautta, entropian merkityksessä, meille virtasi ei-etäisyyttä, koska sen toisen universumin luonnonlakeihin ei sisälly etäisyys. Tuossa reiän kohdassa universumimme etäisyyksiin johtava viiva katkesi, ikuinen viiva sai loven, tyhjän kohdat.

Entä aika? Miten aika muuttui kun universumien väliin syntyi reikiä, miten aika muuttui reikien myötä?

Aika universumissamme ennen ensimmäisiä reikiä oli jokaisessa paikassa sama. Se oli yksi entiteetti. Olemalla olemassa se muodosti joka puolelle neljännen ulottuvuuden. Tuolloin aika oli jokaisessa universumimme kolkassa sama, jos täällä olisi ollut kolkkia. Ei ollut nurkkia, kulmia, kolkkia, umpikujia, universumimme jatkui ja jatkui. Mutta mitä tapahtui kun syntyi ensimmäinen reikä?

Kun syntyi yhteys toiseen universumiin, siellä ei ollut aikaa, ajattomuus virtasi entropian lain perusteella universumiimme. Ajattomuudella tarkoitetaan nyt samaa kuin ei-aika, ajan ontologista olemattomuutta. Kuten etäisyys katkesi jokaisen reiän kohdalla, samoin aika. Aika universumissamme fragmentoitui. Aineiden jakamattomat hiukkaset muodostivat pisteiden verkon joissa aika katosi. Se ei ollut enää yksi ja sama kaikkialla. Siitä tuli mitattava, pisteestä toiseen mitattava.

Koska tuossa kyseisessä reikä pisteessä ei ollut aikaa, eikä ole tietysti vieläkään, aikaan synty alku ja loppu. Lukemattomia alkuja ja loppuja. Maailmasta tuli, kuten entropian lain mukaan tuli, monimutkaisempi, ajan kannalta kaoottinen.

Ajan fragmenttisuus ja ei-aika synnytti rakenteet yhdessä etäisyyden ja ei-etäisyyden kanssa. Jakamattomat hiukkaset alkoivat leikkiä edessämme, se on kuin valtava lintuparvi joka muodostaa taivaalle kuvioita, salamannopeasti kääntyilee ilmassa, taipuu, venyy, kutistuu ja hajoaa moneksi parviksi. Monimutkaisuus rakensi muotoja joita tunnemme atomirakenteina, atomit muodostivat molekyylit, tähdet kasautuivat, syttyivät liekkiin, planeetat alkoivat kiertää tähtien ympärillä, kuut planeettojen ympärillä. Ja kaiken kaaoksen keskelle syntyi elämä tässä yhdessä planeetassa jota kutsumme maaksi. Ainoa toistaiseksi tuntemalle paikka missä on elämää.

Miten reikä kahden universumin välillä voi muodostaa tällaisen kokonaisuuden joka koostuu tähtien ja galaksien lisäksi näiden välisestä pölystä?

Ajalla on tärkeä osuutensa alkeishiukkasten muodostamissa rakenteessa.

Painovoima osuudessa (3.) annoin painovoiman selityksen. Tuolloin kerroin, että gravitaatio on itse asiassa sitä, että kahden jakamattoman hiukkasen väliltä poistuu meidän universumissa vallitseva luonnonlaki, etäisyys. Tuossa kappaleessa kerroin aineiden vetävän toisiaan puoleensa siksi, että avaruus niiden väliltä katoaa, mutta samalla lupasin selittää aika (4.) luvussa mikseivät reiät jatka liikettään toisiaan kohti, mikseivät törmää tai syöksy toistensa sisälle. Tässä mukaan astuu aika, tai paremminkin, aika ja ei-aika.

Tämä ilmiö on sama kuin se, että suuren massan vaikutuksessa aika hidastuu, kuten suhteellisuusteoria kertoo, ja ilmiö on mitattu.

Mitä lähemmäs jakamaton hiukkanen toista hiukkasta lähestyy, mitä pienemmäksi etäisyys niiden väliltä kutistuu, sitä suuremmaksi käy ei-aika vaikutus. Ajan kulku alkaa hidastua ajan fragmentoituessa. Lopulta ne pysähtyvät aloilleen ja alkavat leikitellä ajan, ajattomuuden, etäisyyden ja ei-etäisyyden kentissä. Tuo raja, jota ne eivät havaintomme piirissä ylitä, on tapahtumahorisontti. Eli sama horisontti jonka tunnemme musta-aukon yhteydessä. Horisontin ulkopuolella vallitsee pääosin universumimme luonnonlait. Horisontin sisäpuolella toisen universumin luonnonlait saavat ylivallan. Jokainen pienen pieni hiukkanen, so. reikä universumien välillä pitää sisällään reiän lisäksi tapahtumahorisontin, tapahtumien pinnan missä voimat alkavat vaikuttaa muotoja rakentavalla tavalla. Nämä voimien ristiriidat rakentavat atomien osien muotoja.

Tässä teoksessa en tule antamaan matemaattista kaavaa sille, mitä tapahtumahorisontissa ajalle tai etäisyydelle tapahtuu, miten eri voimat vaikuttavat toisiinsa ja miten matemaattisesti rakentuu näkyvä universumimme. Syynä on montakin asiaa, se, että minua paremmille matemaatikoille on syytä antaa tehtävä selvittää tuo asia, sekä se, että voidaksemme laatia yhtälön, johon liitetyt numerot antaisivat mielekkäitä vastauksia, meidän on ratkaistava se ongelma, ettei nykyinen matematiikkamme sovellu lainkaan selittämään sitä toista universumia jonka luonnonlait poikkeavat omistamme.

Nyt palaan Aika luvun alkuun. Neljännen osan alkuun. Istuin katsomossa kahden tanssijan välissä. Nuo tanssijat tanssivat niin kaukana toisistaan, etteivät he nähneet toisiaan, ei siksi, että heillä olisi huonot silmät, vaan siksi, että toisesta tanssijasta toiseen lähtenyt valo kimppu ei yksinkertaisesti ehtinyt tavoittaa toista. Sen sijaan minä istuin penkillä eturivillä täsmälleen heidän keskivälissään ja nautin molempien tanssijoiden rytmisestä esityksestä alusta loppuun. Miksi? Miksi otin esimerkiksi tanssijan?

Nyt tuon esille mahdollisuuden, siis spekuloi toisin kuin muissa osioissa en ole spekuloinut: ajan ominaisuus ennen reikien syntyä universumimme välissä. Nuo kaksi tanssijaa olisivat nähneet toinen toisensa juuri samassa hetkessä kuin liikkuisivat. Tämä on ajan esteettinen laki. Aika koetaan esteettisesti, rytmisesti. Tanssijan liike on täydellistä lihasten ja voimien hallintaa. Yksikään liike ei tapahdu sattumalta, vaan tietyssä tarkasti harjoitellussa järjestyksessä. Ensin on mielikuva liikkeestä, sitten lihaksisto saa käskyn tehdä liike ja me näemme tuon kokonaisuuden ajan estetiikkana, täydellisenä ajoituksena.

Mihin tämä spekulaatio viittaa? Tämä spekulaatio viittaa fotoniin, mitä valo on, miksi se mitattuna poikkeaa muista hiukkasista. Sillä ei ole massaa, eikä näin ollen painovoimaa. Se ei siis ole tavallinen reikä kahden universumin välillä. Mikä se sitten on?

Kun valo fotoni syntyy, se syntyy kyllä tuossa reiässä kahden universumin välillä, mutta polarisoituu syntyessään. Sen muodostamasta seinästä ei pääse ei-etäisyys läpi, eikä etäisyytemme sekoitu fotonin vaikutuksesta. Fotoni on polarisoitunut reikä, sillä on ei-ajan ominaisuus, ja se liikkuu itsestään ilman aikaa, se ei näin ollen itse vanhene, ala mistään eikä lopu mihinkään, mutta se toki taipuu ollessaan massaisen hiukkasen lähellä. Koska avaruus taipuu.

Tämä on nyt ajan selitys teoreettisessa kehyksessä. Samalla tästä tuli fotonin alustava selitys. Fotoni on siis hiukkanen vailla massaa, koska reikä kahden universumin välillä muodostaa sen, mutta tuo reikä on polarisoitunut niin, ettei se oli vuorovaikutuksessa etäisyyden eikä ei-etäisyyden kanssa. Palaan tähän fotoniin kaiken selitys osassa viisi.

Tähän loppuu neljäs osa teoriasta.

Viides osa

Kaiken selitys

Tervetuloa kyytiini, hyvä lukija. Teemme yhdessä matkan ajasta ennen universumimme alkua tänne meidän nykyaikaan. Käymme pikaisesti kurkkaamassa myös tulevaisuutta. Matkan teemme perinteisesti mielikuva-aluksella. Mielikuva-alus poikkeaa mielikuvitusaluksesta täysin. Meidän matkakoneemme on oikeasti olemassa, se perustuu perusteltuihin, siis näin ollen tieteellisiin mielikuviin todellisuudesta.

Ensin matkaamme aikaan ennen ”alkuräjähdystä”. Kirjoitan sanan lainausmerkkiin, koska sana kuvaa erinomaisesti tapahtumaa, jolloin universumiimme syntyi aine, mutta se samalla uskottelee koko universumimme luodun tuolloin. Luominen on oppi, ei tosiasia, eikä se meidän matkaajien mielestä perustu todellisuuteen. Tämän tulette ymmärtämään jo matkan ensimmäisessä vaiheessa.

Toiseksi matkaamme aikaan, jolloin aika fragmentoituu, tai siis matkamme kohteessa aika fragmentoituu. Näette mitattavan ajan synnyn.

Lähdemme toisesta ainekeskittymästä liikkeelle. Ainekeskittymän nimi on Tu1. T niin kuin tuntematon, u niin kuin universumi, 1 niin kuin n luku, 1 on meidän universumimme. Tu1 on 5 miljardin vuoden ikäinen. Tämä lähtöpiste johtuu käytännöllisistä syistä. Ymmärrätte käytönnöllisen syyn, sillä eihän meidän matka-alustamme, mielikuva-alusta voisi olla ilman ainetta jonka kyytiin astumme.

Opimme tutustumaan aineen syntyyn (kuvattu osassa 2.), ajan fragmentoitumiseen (kuvattu osassa 4.), painovoiman syntyyn (kuvattu osassa 3.). Ne vaikuttaa muiden voimien syntymiseen, kvanttien vuorovaikutukseen, atomeihin, molekyyleihin jne.

Oleellista kuitenkin on se, että emme tule matkaamaan toiseen unversumiin (U2). Vaikka sinne kyllä pääsisi aineen, joka itse asiassa on reikä, läpi, mutta koska siellä vallitsee täysin eri luonnonlait kuin meidän universumissamme, sinne olisi vaarallista matkustaa oikealla mielikuva-aluksella. Tuolla toisessa universumissa jopa mielikuvamme voisi repeytyä palasiksi kuin atomit hiukkaskiihdyttimessä, koska siellä vallitsee täysin eri luonnonlait. Tämän ymmärrät paremmin kun olet kyydissä ja myöhemmin keskustelemme lomittumisesta.

Voit siis luottaa kapteeniin matkan aikana. Hän tuntee reitin. Joten rentoudu. Nouse kyytiin. Annan mielikuvaikkunan avautua sivullasi. Istu penkille, voin kertoa sen olevan mukavan pehmeä, yleellinen, siinä on tilaa jaloille, edessäsi on ruokatarjotin täynnä naposteltavaa. Tervetuloa matkaan. Laita kiinni turvavyö jotta pysyt mielikuvassa mukana, etkä riistäydy mielikuvituksen valtaan. Emme kulje mielikuvitusten universumeissa, sillä se ei ole tiedettä. Mielikuvitus voi aiheuttaa syöksyn tuntemattomaan; se voisi olla vaarallista tai vähintäänkin hyödytöntä puuhastelua. Hyvä. Nyt matkasi on turvallisissa käsissä.

Braanien törmäys

Kuulutus. ”Saimme kuulla tulevasta braanien törmäyksestä, universumimme (U1) törmää universumiin (U2). Törmäyspiste 500 miljardin valovuoden etäisyydellä meistä valon nopeudella kuljettaessa. Lähdemme matkaan sinne. Reittisuunnitelman mukaan saavumme sinne muutamissa minuuteissa.”

Olemme universumimme ainekeskittymässä Tu1. T niin kuin Tuntematon. u1 niin kuin meidän oma universumimme. Muistanette aiemmassa aika osiossa katselemaani kahta tanssijaa? Tämä ainekeskittymä T on vasemman puoleinen tanssija. Matkamme määränpäähän syntyy oikean puoleinen tanssija. Lähdemme täältä ja matkaamme 500 miljardin valovuoden päähän tapahtumapaikkaan jota kutsutaan Uu1 tapahtumapaikaksi. U niin kuin Uusi. uusi ainekeskittymä universumissamme u1. Koska nykyisestä ainekeskittymästä poistuminen on hidasta gravitaatiovoiman hidastaessa aikaa, on meidän kikkailtava lähtemisen suhteen.

Ensin taustatietoa. Tämä ainekeskittymä syntyi vasta viisi miljardia vuotta sitten, joten informaatio tästä aineesta on edennyt valon suhteellisella nopeudella aika pitkälle.

Matkamme määränpää (Uu1) on pitkällä. Ilman mielikuva-aluksemme tekniikkaa määränpää saavuttamattomissa. Joudumme näin ollen käyttää uudenlaista tekniikkaa. En ala tässä vaiheessa selittämään sitä perusteellisesti, sillä se on minullekin teknisesti tuntematon tekniikka. Olen enemmän filosofi kuin insinööri. Ymmärrän luonnonlakien tarjoaman teoreettisen mahdollisuuden, mutten ole perehtynyt toteuttamiseen. Kuten sanoin – en ole insinööri. Kuvailen vain lyhyesti mitä aluksessamme tapahtuu kun painan tätä nappia. Kas näin. Polarisaatiokentät aluksemme ympärillä alkavat sulkeutua. Te näette sulkeutumisen ikkunoista niin kuin laittaisitte aurinkolasit silmillenne. Aluksen ulkopuolella hämärtyy. Sähkömagneettinen säteily vähenee niin kuin siirtyisimme havaitsemasta säteilyä, siirtyisimme itse säteilyn osaksi, fotoniksi.

Mitä tapahtuu fyysisesti, tätä tekniikkaa käyttäessäni, tiedän painettuani nappia tapahtuvan seuraavaa – ympärillemme muodostuu polarisoiva kenttä ja gravitaatiovoima irrottaa otteensa meistä. Lähdemme näin ollen liikkeelle valon nopeudella samaan tapaan kuin fotoni liikkuu. Fotonihan on, (kuten aiemmin kerroin osassa neljä), fotoni on reikä joka on polarisoitunut ja siksi se ei vaikuta universumimme etäisyyksiin millään tavalla. Se ei fragmentoi etäisyyksiä. Ei-etäisyys ei virtaa fotonireiän läpi universumiimme. Polarisoiva kenttä ympyröi aluksemme. Meistä koostuvasta aineesta ei virtaa ei-etäisyyttä universumiimme. Näin ollen me emme vuorovaikuta universumimme aineen kanssa gravitaatiovoimilla, eikä muu aine vuorovaikuta meidän aineeseemme. Etäisyyden virrat on padottu.

Valon nopeudella liikkuminen on siinä mielessä kätevää, että oma aikamme vaikuttaa pysyvän aloillaan. Me olemme näin ollen ikinuoria vaikka toki vanhenemme omassa avaruusaluksessamme, kuplassamme. Se on hyvä juttu, sillä se mistä lähdimme, vanhenee toki suhteessa älyttömän nopeasti. Meidän on päästävä loikkaamaan tilaan missä informaatio vapautuu ainekeskittymä Tu1 vaikutuksesta. Mutta pieni hetki, teemme aiemmasta vakuuttelustani huolimatta loikan mielikuvituksen avulla yhden fotonin sisälle. Pitäkää kiinni!

Silti, vaikka nyt kiidämme fotonien rinnalla ja niiden nopeudella, vauhtimme on liian hidas. Matkamme kestäisi 500 miljardia vuotta. Tällä vaihdilla. Meidän on päästävä nopeammin. Lupasin saapuvamme 500 miljardin valuvuoden päässä odottavaan tapahtumapaikkaan Uu1 muutamassa minuutissa. Nyt se muutama minuutti on mennyt. Meidän on loikattava. Pyrimme loikkaamaan tilaan missä informaatio vapautuu ainekeskittymä Tu1 vaikutuksesta. Eli fotonienkin edelle. Siis pieni hetki – teemme aiemmasta vakuuttelustani huolimatta loikan mielikuvituksen avulla lähimmän vierellämme kulkevan fotonin sisälle.Sulellamme u2 universumiin. Tähtäämme ulos siitä fotonista joka puskee ensimmäisenä 5 miljardia vuotta sitten lähteneenä fotonien kurkiauran ensimmäisenä fotonina. Pitäkää kiinni!

Kannatti pitää kiinni. Voitte avata silmät ja huokaista helpotuksesta, mielikuvitusloikkamme onnistui, emmekä saaneet käydessämme toisessa universumissa, emme saaneet sieltä mielikuvitusten tartuntaa, edelleenkään emme yritä väittää tietävämme, millaiset luonnonlait siellä vallitsee. Nyt kun olemme siirtyneet takaisin omaan universumiimme ensimmäisen fotonin edelle, siirryimme pois ainekeskittymä Tn vaikutuksesta, olemme oman universumimme sillä alueella, missä vallitsee yksinomaan universumimme kolme luonnonlakia: etäisyys, aika ja entropia.

Koska aika on sama joka puolella, voimmekin todeta, että loppumatka muutama satamiljardia valovuotta menee ilman fragmentoituneen ajan vaikutuskenttää. Aika on sama kaikkialla. Näin ollen olemme saapuneet perille. Emme siis enää näe paikkaa mistä lähdimme koska sen informaatio on vasta matkalla tänne.

Kuten näette, ette näe ympärillänne mitään. Ei yhtään mitään, sillä ihmisen aistein on mahdotonta havaita luonnonlakeja. Ihminen ei havaitse aikaa ja etäisyyttä ilman vertailupisteitä. Vertailupisteet saa aikaan fragmentoitumisen kuten kerroin osassa 4. Jännittävää. Gravitaatioaaltomittari enteilee maanjäristyksen luonteista tapahtumaa. Se tapahtuu juuri tässä. Olemme näin ollen suunnistaneet oikein. Tässä kohtaa universumiamme tapahtuu pian Braanien törmäys. Jännittääkö sinuakin?

Jos katsotte ikkunasta ulos, ette näe mitaan muuta kuin aikaa ja etäisyyttä. Näette universumimme luonnonlait. Ne ovat aika ja etäisyys, sekä entropia. Ihminen ei voi nähdä niitä, mutta voi kokea niiden vaikutuksen ympärillään sijaitsevissa aineessa.

Toki ihminen itsekin on ainetta.

Koska ette näe ikkunasta mitään muuta kuin luonnonlakimme, selitän hieman asiaa tarkemmin mitä et näe. Ulkona vallitsee ja on aina vallinnut universumissamme (U1) kolme luonnonlakia: etäisyys, aika ja entropia. Nyt siihen on muodostumassa häiriö. Nimitämme häiriötä Braanien törmäykseksi. Se on lainasana säieteoreetikoilta. Se kuten ei myös alkuräjähdys ei kuvaa tapahtumaa kuten nykyfysiikan ja kosmologian teorioissa väitetään, mutta nimien braani ja alkuräjähdys ollessa tuttuja, käytän niitä kokoamaan yhteen tapahtuman, jonka nyt saatte nähdä ja kokea. Mistä tiedän, että tulette nyt tapahtuman näkemään? Se johtuu kahdesta asiasta. 1. minulla on gravitaatioaaltomittari edessäni. Se on tutkan näköinen laite ja se rekisteröi pieniä alkavia värähtelyjä universumimme pinnassa. 2. universumimme pinta on joka paikassa. Universumimme ei ole kupla jolla on kolmiulotteiset rajat, vaan universumimme pinta on tässä kolmiulotteidessa mielikuvassa joka paikassa. Et tietysti voi nähdä pintaa, sillä aistimme on rajalliset ja ne ovat rajautuneet aistimaan etäisyys. Yritä ymmärtää näkemättä pinta joka on ihan kaikkialla ympärillämme.

Toistan, koska tämä voi olla vaikeaa, vaikka se on yksinkertaista: mistä tiedän, että tulette nyt näkemään tapahtuman jossa kaksi braania (U1 ja U2) ”törmää” toisiinsa? Laitan heittomerkit koska sana ”törmäys” ei kuvaa oikein kahden eri luonnonlakisen universumin liikkeitä suhteessa toisiinsa. Mutta palaan kysymykseen – mistä tiedän? Se johtuu kahdesta asiasta. 1. minulla on gravitaatioaaltomittari edessäni. Se on tutkan näköinen laite ja se rekisteröi pieniä alkavia värähtelyjä universumimme (u1) pinnassa. 2. universumimme pinta on joka paikassa. Universumimme ei ole kupla jolla on kolmiulotteiset rajat, vaan universumimme pinta on kolmiulotteisessa mielikuvassa joka paikassa. Et tietysti voi nähdä pintaa, sillä ihmisen aistit on rajalliset, emme aisti vielä ainetta kuten se on, ei vaikka itsekin olemme sitä. Ihmiset ovat rajautuneet aistimaan etäisyyksiä, ei reikiä universumimme pinnassa. Siksi varten minulla on tässä gravitaatioaaltomittari.

Ylipäätään kun tätä matkaa ollaan tehty aiemmin, on suurimpia haasteita vastata filosofian tärkeimpään kysymykseen, mitä ihminen voi tietää. Vain sen minkä ihminen voi tietää, voi ihminen tieteellisesti ymmärtää. Muu on mielikuvitusta. Koska emme voi nähdä tapahtumaa aluksemme ulkopuolella, kuvaan sitä teille samalla kun mittarimme näyttävät sen teille. Nyt siis näemme gravitaatioaaltoja lähestyvän tapahtuman värisyttäessä universumimme pintaa.

Tässä vaiheessa pidän polarisoivia kenttiä aluksemme ympärillä täydellä teholla. Se on turvamme. Tulemme näkemään reikien syntyvän universumimme (U1) ja toisen universumin (U2) välille. Nuo reiät ovat ainetta. Gravitaatioaaltomittarimme näyttää huimia lukija. Tapahtuma ei ole mikään yksittäisen virtuaalihiukkasen syntymä ja katoaminen saman tien, vaan nyt tapahtuu jotain suurta. Jälkeen päin ymmärrämme oman nykyisen ainekeskittymämme (Uu1) syntyneen tässä ympärillämme. Meidän on sijoituttava oikein. Se on melkoinen haaste.

Meidän on sijoituttava oikein. On melkoinen haaste että sijoitumme oikeaan kohtaan universumissamme. Emme saa sijoittua paikkaan, johon syntyy valtavan kokoinen aukko, musta aukko. Jäisimme sen sisälle. Jos ympärillemme syntyy musta aukko, olemme ongelmissa ei-etäisyyden, eli gravitaatiovoiman vuoksi. Gravitaatiovoima syntyy kun etäisyys virtaa pois universumistamme ja tilalle virtaa ei-etäisyyttä. Mustan aukon ytimessä kuten myös sen tapahtumahorisontin sisäpuolella polarisoiva suojamme ei riitä suojaamaan meitä. Mustan aukon gravitaatiovoima ylittää meidän kyvyn poistua tai pysyä paikallaan, se suistaisi meidät toiseen universumiin. Niin kävisi meille kaikille tässä aluksessa. Uskon kuitenkin, että gravitaatioaalto tutkamme on kysennyt paikallistamaan suurimmat universumimme pinnan aaltoilut, tulevien suurimpien reikien paikat, mustien aukkojen paikat. Kiitos tekniikan, emme joudu pulaan.

Braanien törmäys on säieteorian piirissä muodostunut käsitys universumin synnystä. Se näin ollen kuvaa itse tapahtumaa kohtalaisen hyvin, mutta siinä teoriassa on puutteita. Se ei kuvaa tosimaailman tapahtumia, vaan on pitkien teorioiden ketjuissa syntyneitä säikeen pätkiä, joilla teoriaa yritetään paikata. Sitä paikataan yhä uudemmilla ja uudemmilla säikeiden ominaisuuksilla, lisätään pisteeseen uusia ulottuvuuksia.

Nyt näemme reiän todellisen syntymisen. Katsokaa. Tuossa reikä syntyy! Se on kvarkin kokoinen, siis näkymätön ihmisten silmin, mutta se syntyi silmiemme edessä. Miltä se näyttää?

Kun sitä katsoo oikein valtavalla suurennoksella, se näyttää hämmentävälle pallolle, vaikkei sitä voi nähdä. Tässä on mielenkiintoinen ristiriita. Jos sinne työntää instrumentin, se instrumentti katoaa. Se katoaa toiseen universumiin.

En ala kuvailla onko se värikäs pallo, onko se musta pallo, onko se kenties kiiltävä pallo. Helpointa on ymmärtää minkä näköinen kvarkki, eli jakamaton hiukkanen, eli reikä kahden universumin välillä, se on, on kertoa sen olevan saman näköinen kuin sen isoveljet, valtavat mustat aukot. Tärkeää on ymmärtää, että silmiemme edessä syntyvät reiät universumimme pintaan, ne ovat kaikki mustia aukkoja, eri kokoisia reikiä toiseen universumiin.

Tietysti koko on vain meidän universumimme mukainen määritelmä. Universumissa u2 ei vallitse etäisyyden luonnonlakia, joten siellä ei ole kokoa.

Ympärillemme muodostuvien reikien myötä havaitsemme aluksemme ulkopuolella vallitsevan uusia voimia. Voimia mittaavan gravitaatiomittarin nousevan ylöspäin. On syntymässä ilmeisen valtava ainekeskittymä. Nyt me tiedämme, että tuon ainekeskittymän koko on nykyisin vuonna 2022 tuntemamme universumin ainekeskittymän (Uu1) koko, ainemäärä, eli maapallo, kuu, aurinko ja aurinkokuntamme, viereisen aurinkokunnat, galaksimme Linnunrata, naapurigalaksi Andromeda, miljardit toiset galaksit aina siihen etäisyyteen asti kun näemme ainetta yhä tarkemmiksi kehittyvillä teleskoopeilla. Sekä se mitä emme näe.

Reikä, etäisyydettömyys, liike-energia, aika, ajattomuus

Nyt voimme tarkastella universumiimme ilmestyneitä reikiä. Otetaan tuosta kaksi kvarkiksi nimeämäämme aineen perusosaa, kaksi jakamatonta hiukkasta. Ne ovat molemmat reikiä U1 ja U2 universumien välillä.

Koska ne ovat kvarkkien kokoisia, tarvitsemme erityisiä instrumentteja niiden katseluun ja suurentamiseen. Käytämme instrumenttina sähkömagneettista pommitusta ja heijastumia sekä tehokasta tietokonetta joka muokkaa heijastumista kuvan jota ihminen osaa ymmärtää.

Kas näin. Edessämme on kaksi vierekkäistä kvarkkia, eli reikää. Ne näyttävät pyöreiltä ympyröiltä. Kuten huomaatte, ne näyttävät litteiltä ympyröiltä jokaisesta ilmansuunnasta katsottuna. Pian alamme tutustua niiden vuorovaikutukseen. Mutta ensin pohditaan ihmisen kyykyä ymmärtää reikä joka johtaa toiseen universumiin, ja joka meidän universumistamme käsin näyttää aineelta. Kannattaa keskittyä hieman ja unohtaa perinteinen kolmiulotteinen tajunta.

Tuossa meillä on nuo kaksi reikää silmiemme edessä. Suurennettuna ne näyttävät ehkäpä kastuneilta, veden kiillottamilta kiviltä. Miten ihmeessä kivi voi olla reikä, eihän se näytä johtavan mihinkään, mehän voimme kiertää sen sivuilta täysin ympäri, kiertää alhaalta ylös ja toiselta puolelta takaisin alas. Se siitä reiästä ei näytä lähtevän putkea joka johtaisi toiseen universumiin, ei edes madonreikää jota tieteiselokuvissa kuvataan pitkäksi pyörteiseksi suppiloksi. Näen vain kiven pinnan. Jos koputan tuota kiveä, se on kova. Jos otan sen kiven käteen ja viskaan pois itsestäni, se lentää, se tekee veden pinnalla hyppyjä ja jättää aaltoilevia kuvioita veteen. Eihän se voi olla reikä? Eikö reiän pitäisi pysyä paikallaan universumimme seinässä? Ei.

Kyllä se liikkuu. Tässä kohtaa minun on muistutettava ihmisen kykyä ymmärtää, tai paremminkin, kyvyttömyyttä ymmärtää kolmiulotteisen tietoisuuden rajoissa reikää joka johtaa toiseen universumiin. Tässä teille tehtävä. Katsokaan tuota reikää ja miettikää, miten saatte mielikuvasta kiinni että se onkin reikä eikä kivi.

Koska universumissamme vallitsee kolme luonnonlakia – etäisyys, aika ja entropia – tuon reiän läpi virtaa meille toisen universumin luonnonlakien mukaista todellisuutta. Ohitan nyt kokonaan sen toisen universumin U2 luonnonlait, sillä niistä on mahdotonta sanoa mitään, meidän luonnonlakeihin perustuva logiikka, matematiikka ja luonnontiede ei siihen kykene, niin muodostamme mielikuvan siitä havainnoimalla. 1. siellä ei ole etäisyyttä. Tämä on helppo ymmärtää kun yrittää lähestyä kvarkkia, se lopulta ei onnistu, sillä etäisyys vaikuttaa poistuvan, eikä pystytä määritellä missä se on. 2. siellä ei ole aikaa. Tämäkin on helppo ymmärtää kvarkkia pohtimalla ja sitä, ettei pystytä määritellä, missä se milloinkin on. Näin ollen sillä ei ole etäisyyttä eikä aikaa. Katsotaanpa miten kaksi kvarkkia, jakamatonta hiukkasta reagoivat toisiinsa.

Kaksi kvarkkia.

Tarkastellaan yksityiskohtia, vuorovaikutuksia. Katsotaanpa miltä se saa kaksi kvarkkia, jakamatonta hiukkasta reagoimaan toisiinsa.

Entropia, kolmas luonnonlakimme. Entropian johdosta universumiimme virtaa ei-etäisyyttä ja ei-aikaa universumista U2. Miten kvarkit reagoivat?

Kas näin. Nuo kaksi kvarkkia ovat kaukana toisistaan. Mutta niiden väliltä virtaa etäisyyttä pois, joten ne lähenevät toisiaan kohti, näyttää siltä, että vetävät toisiaan puoleensa. Todellisuudessa ne eivät vedä toisiinsa puoleensa, ne eivät kisko toisiaan lähelleen kuin vetäisivät narua, vaan kvarkkien välillä oleva etäisyys, siis avaruuden geometria poistuu. Tiedämme nyt ettei ole olemassa gravitonia, gravitaation välittäjähiukkasta.

Koska tarkastelemamme kaksi kvarkkia lähestyvät toisiaan avaruuden kadotessa niiden väliltä pois, voisi olettaa niiden pian törmäävän. Törmäävätkö nuo kaksi reikää toisiinsa? Ei. Mukaan astuu toinen luonnonlaki, eli aika, tai paremminkin ei-aika, eli ajattomuus. Jos ne lähestyvät G-kiihtyvyysvakiolla, ne liikkuvat toisiaan kohti jollain aikayksiköllä. Mutta ajattomuuden virratessa niistä molemmista, lopulta päädymme yhtälöön: m/0ty*s2. Kaava menee matematiikkamme ulkopuolelle, logiikamme tavoittamattomiin. Aika hidastuu ja lopulta se lakkaa olemasta olemassa. Mieti hetken ajan ontologiaa – miltä mahtaa näyttää universumi ilman aikaa? Kvarkit lähestyvät rajapintaa kohti, se on tapahtumahorisontiksi nimeämämme kenttä. Kuten muistanette, jakamaton hiukkanen on ihan samanlainen kuin musta-aukko. Toisen tapahtumahorisontti on pieni, toisen suuri.

Nyt kvarkit ovat tapahtumahorisontin rajalla. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, ettemme voi käyttää sanaa nyt ovat, sillä se viittaa aikaan. Aikaa ei tuossa voi mitata, joten näyttää siltä, että kvarkit ovat paikallaan. Toisaalta etäisyyttä ei voi mitata, joten ne näyttävät olevan suhteessa toisiinsa ihan missä vain.

Näin syntyy ensimmäinen rakenne. Paikallaan olevat kaksi kvarkkia jotka ovat suhteessa toisiinsa ihan missä vain. Kun kvarkit etääntyvät toisistaan, ne synnyttävät ympärilleen ajan ja etäisyyden muutoksia. Voimme nyt liittää kolmannen kvarkin mukaan kuvaan. Näemme senkin lähenevät kiihtyvällä vauhdilla näitä kahta G, mutta saavuttaessa tapahtumahorisonttia G arvo muuttuu —≥G=0ty*m/0ty*s2.

Kaavassa 0ty on yhtä kuin tyhjä arvo U2 universumissa.

Tarkastellessamme näiden kolmen kvarkin liikkeitä, voimme havaita tutun omaisia muotoja. Saatamme nähdä niissä protonin aihion, neuronin aihion, elektronin aihion.

Liike-energia

Nyt otan tarkasteluun liike-energian ja jakamattoman hiukkasen. Jakamatonta hiukkasta kutsumme kvarkiksi, alkeishiukkaseksi.

Liike-energiasta tunnemme energian häviämättömyyden lain. Tämä ilmenee liiike-energian osalta tutulla tavalla: liikkuva aine törmää toiseen aineeseen. Törmäyksessä osa liikkeen energiasta siirtyy toiseen aineeseen ja se liikkuu. Liike-energian voi todeta myös ottamalla kopin putoavasta höyhenestä ja putoavasta tiiliskivestä. Metrin korkeudelta putoava höyhen pysähtyy ilman vaivaa kämmenellemme vaikka se putoaisi tyhjiössä, mutta sen sijaan tiiliskiven pysäyttäminen sen pudotessa metrin korkeudelta vaatii melkoista ponnistelua, ponnistelua varsinkin jos vertaa ponnisteluun pitää paikallaan olevaa tiiliskiveä kädessä. Liike näin ollen tuntuu lisäävän tiiliskiven painoa. Se ilmiö johtuu liikkeen aikaan saamasta energiasta, jota kutsumme liike-energiaksi.

Ajatellaanpa että U1 universumissamme olisi meidän luonnonlait etäisyys, aika ja entropia, mutta ei muuta kuin yksi tiiliskivi. Se kelluisi universumissamme. Tökkäisimme tuota tiiliskiveä. Sille muodostuisi liike-energiaa ja sillä olisi nopeus jota kuvataan tutusti m/s.

Tökättyämme tiiliskiveä se liikkuisi universumissamme. Mutta. Miksi se liikkuisi? Eihän meidän universumissamme U1 ole luonnonlakia joka selittäisi tyhjässä universumissa liikkuvan tiliskiven syyn liikkua. Liike-energan säilymislaki on johdannainen jostain muusta kuin universumimme luonnonlaeista. Mutta mistä?

Nyt kiinnitän huomiotanne siihen, että tuo tiiliskivi koostuu alkeishiukkasista. Se on itse asiassa universumissamme U1 liikkuva reikien joukko. Kuten tiedämme nyt, sieltä toisesta universumista reikien kautta meille virtaa ei etäisyyttä. Tämä tieto selittää sen, miksi tiiliskivi liikkuu. Tiiliskiven liikkuessa, sen liikesuunnan myötäisellä puolella tapahtuu doblerin ilmiö. Etäisyydettömyys on tiheämpää liikesuunnan edessä. Sen sijaan liikesuunnan takana etäisyydettömyys on harvempaa. Tiiliskivi liikkuu koska sen edessä etäisyydettömyys on tiheämpää ja etäisyys on harvempaa. Se on tyypillinen etropian mahdollistama ilmiö.

Klassisesti ajatellen me tiedämme kappaleen jatkavan liikettään tyhjiössä ja tilassa jossa siihen ei kohdistu kitkaa tai muita hidastavia voimia. Sen olemme mitanneet. Mutta miksi ihmeessä jokin kappale liikkuisi ja mikä luonnonlaki saa sen jatkamaan liikettään niin, että vasta estettäessä sen liike, se pysähtyy? Aivan. Siihen tarvitaan ei-etäisyyden virta, epäsymmetria joka on vastaava kuin doblerin ilmiö. Nyt tiedätte syyn tapahtumalle – se johtuu U1 ja U1 universumien luonnonlakien erosta, entropiasta ja doblerin ilmiöstä.

Katsokaapas tunne ulos aluksemme ikkunasta. Aluksi näimme pienen pienien reikien syntyvän universumimme pinnalle. Seurasimme kahden kvarkin käyttäytymistä kun ne lähestyivät toisiaan, sitten ne pysähtyivät eikä törmänneet toisiinsa. Mukaan liittyi kolmas kvarkki. Näimme atomien aihioiden syntyvän. Nyt kun katsomme ulos, näette kvarkeista syntyneen tiiliskiven kokoisen ainemöhkäleen. Se on atomien synnyttämä möhkäle. Se on vety-atomi.

Tarkastellaanpa sitä ja kahta kvarkkia jotka sieppasin aluksen ulkopuolelta. Ensin tönäisen atomin liikkeelle. Se lentää tasaisesti yhteen suuntaan kuten liike-energian laki meille paljastaa. Nyt suuntaan nämä kaksi kvarkkia lentoon. Tähtään tarkasti. Ne lentävät täsmälleen yhtä etäältä tuota atomia. Toinen kvarkki lentää atomin kulkusuunnan etupuolelta ja toinen lentää sen liikeradan takaata. Ne ohittavat atomin täsmälleen samaan aikaan, täsmälleen yhtä kaukaa atomista, mutta kuten kerroin, atomin kulkusuuntaan nähden etu- ja takapuolelta. Mitä tulemme havaitsemaan? Niin tietysti kvarkkien taipumisen koska atomin ja niiden välillä on gravitaatiovoima, eli avaruuden taipuminen. Mutta johtuen doblerin ilmiöstä, atomin edestä lentävä kvarkki taipuu eri kulmalla kuin atomin takaa lentävä kvarkki. Ne taipuvat toki vastakkaisiin suuntiin, mutta päinvastoin kuin vuonna 2021 kuvittelimme, ne taipuvat eri kulmilla. Niihin vaikuttaa siis eri voimat.

Kyllä. Atomin edessä on tiheämpi etäisyydettömyys kuin atomin takana. Edestä ohi lentävä kvarkki lentää tiheämmän etäisyydettömyyden läpi. Atomin takana lentävä kvarkki lentää harvemman etäisyydettömyyden läpi. Tämä on koesarja jolla näin silmienne edessä todistimme aineen jakamattoman hiukkasen olevan reikä universumien U1 ja U2 välillä. Mielenkiintoista eikö totta? Nyt olette näin ollen vakuuttunut, mitä näette edessänne, siitä mitä se oikeasti on.

Ensimmäisen atomin synty ja sähkömagnetismin selitys

Kvanttifysiikka on varsin epätarkka. Siksi katsomme nyt tarkasti kvarkkeja ja niiden muodostamia rakenteita. Kuten voitte havaita ikkunasta, jakamattomat hiukkaset ovat alkaneet liikehtiä ja niiden välillä vaikuttaa voimia. Nämä reiät ovat outoja, sillä tiedämme kokemuksesta niiden muodostavat pieniä ja isoja rakenteita. Pääosin reiät, eli jakamattomat hiukkaset, eli kvarkit näyttävät muodostavan atomeja, joista pienin rakenne on vetyatomi, protonin ja elektronin pari. Suurta ihmetystä aiheuttaa myös pimeä aine, mutta kun katsomme ympärillemme, sille löytyy hyvin helppo selitys – pimeä aine on kvarkkeja jotka eivät ole muodostaneet mitään rakennetta, vaan ne leijailevat ympärillämme aiheuttaen painovoimaksi kutsuttua voimaa, sekä ne vaikuttavat universumimme aikaan. Yksittäiset kvarkit eivät hakeudu toisten läheisyyteen monestakin syystä. Esimerkiksi ne ovat levittäytyneet etäälle aineiden keskittymistä.

Katsokaapa tuonne ulos. Siellä muutama reikä näyttää käyttäytyvän varsin yhdenmukaisesti. Käytän jatkossa reiästä, eli jakamattomasta hiukkasesta termiä kvarkki, alkeishiukkanen. Tämä selkeyttää tekstiä ja helpottaa tekstin ymmärtämistä. Niin, tuolla ulkona kvarkit muodostavat säännönmukaisia muotoja. Kun tarkastellaan niitä suurennettuna, näemme niiden olevan yhdenmukaisia keskenään. Näemme yhden kvarkit kiertävän toista alkeishiukkaskeskittymää. Tuo yksi kvarkki on elektroni, ja tuo toinen keskittymä on protoni.

On hämmentävää tutustua elektroniin. Mikä tekee siitä kvarkista erilaisen? Minäpä kerron. Muistanette kun lähdimme liikkeelle ainekeskittymästä T. Se on tuolla 500 miljardin valovuoden päässä. Teimme sielä matkaa tänne muutaman minuutin. Aluksi polarisoin aluksemme painamalla tätä painonappia. Ympärillämme avaruus hämärtyi. Polarisoimme aluksemme ja irtosimme ei-etäisyyden voimasta. Eli teimme saman tempun kuin fotoni, sehän on reikä, mutta sen ominaisuuksiin sisältyy se, että se polarisoi ei-etäisyyden virran toisesta universumista meidän universumiimme.

Nyt katsotaanpa lähemmin elektroniin. Se on toki kvarkkia, eli jakamaton hiukkanen, eli reikä kahden universumin välillä, mutta se ei käyttäydy samoin kuin kaikki alkeishiukkaset. Sillä on sama polarisoima ominaisuus kuin fotonilla. Tästä syystä se kyllä lähetyy toista kvarkkia, mutta siihen kohdistuu voimakkaammin ei-aika voima, kuin ei-etäisyysvoima. Tämä johtuu siitä, että ei-etäisyys virtaa polarisoivan reiän läpi heikommin. Sen sijaan ajattomuus virtaa vahvasti. Näin ollen se lähestyy toista kvarkkia mutta lähestyminen lakkaa aiemmin kuin muilla kvarkeilla. Muut kvarkit muodostavat atomin ytimen, ja eletronit muodostavat atomin ytimen ympärille parvin kvarkkeja. Ne muodostavat tasa-painon ja pysyvän rakenteen.

Tuo rakenne johtaa siihen, että elektroni voi irrota atomista kohtuu vaivatta, se voi myös etääntyä tai lähentyä ydintä. Painavalla atomilla on paljon elektroneja. Niiden parvista voi irrota erillisia elekroneja ja virrata toisten atomien kanssa kohti jotain vapaata ydintä. Tätä kutsutaan sähkövirraksi. Sähkö virta näin ollen perustuu universumin välisiin reikiin joilla on ei-etäisyyden virtaa polarisoiva ominaisuus.

Elektroni on itse asiassa näin ollen hyvin samantapainen kvarkki kuin fotoni. Molemmilla on polarisoiva ominaisuus. Sähkömagnetismin perusta on universumien välisen reiän, eli jakamattoman hiukkasen polarisoimassa ei-etäisyydessä.

Lomittuminen ja antihiukkanen

Ulkona voitte nähdä parven pimeää ainetta ja energiaa. Pimeä aine on reikä joka ei ole löytänyt kasautuvaa ainekeskittymää, vaan se harhailee universumimme U1 etäisyyden luonnon lain keskellä. Se etäisyys toiseen reikään on pitkä, eikä reikien välinen avaruus poistu tarpeeksi tehokkaasti jotta kvarkit lähestyisivät toisiaan.

Tutkitaanpa hetken näitä yksittäisiä hiukkasia. Niissä ilmenee aineen perimmäiset ominaisuudet. Universumimme U1 luonnonlakeihin kuuluvat etäisyys, aika ja entropia. Tuosta reiästä voisimme kurkata universumin U2 luonnonlakeja. Mutta kokeellisesti tiedämme ettei se onnistu helposti. Koska reiännläpi ei pääse, sieltä U2 universumista puuttuu etäisyys, siellä ei näin ollen ole etäisyyden luonnonlakia. Käytännön kokemuksemme tästä on se, että kivi on kova, sen läpi ei pääse, voimme hypätä veteen, emmekä sukella toiseen universumiin, vaan molekyylit ympärillämme tuntuvat nesteeltä.

Tämä alustuksena lomituksen ymmärtämiselle. Tuolla kello kymmenen suunnassa näette yhden kvarkkiparven. Olen suurentanut näkymän digitaalisella ikkunalla käsittelemällä, tästä syystä näemme ulkona leijuvan kvarkkien parvin. Kello kahden suunnassa näette toisen parvin. Sekin on suurennus. Näiden parvien etäisyys toisistaan on sama kuin Linnunradan ja Andromedan etäisyys. Näette ne kuitenkin yhtenä tosihetkenä, sillä aika ympärillämme ei ole vielä fragmentoitunut. Kutsumme parvia c1 ja c2 kvarkkiparveksi. Niitä voisi kutsua myös pimeä aine parviksi c1 jac2.

Kello kymmenessä kvarkkien parvi liikkuu kuin ne olisivat lintuparvi. Kello kahden suunnan kvarkkiparvi liikkuu täysin yhdenmukaisesti. Parvit c1 ja c2 ovat identiteettiset liikkeiltään ja parvien muodoilta. Näemme lomittumisen ilmiön. Mutta miten tämä on mahdollista että galaksien etäisyydellä toisistaan olevat kvarkit käyttäytyvät identiteetisti samana hetkenä?

Tälle löytyy selitys universumi U2 luonnonlakien kautta. Ensiksikin on muistettava kvarkkien eli alkeishiukkasten olevan reikiä universumimme pinnassa. Toisekseen U2 universumissa ei ole etäisyyttä. Nämä meidän universumimme suunnasta katsoen kvarkit ovat kiinni toisissaan siellä universumissa U2. Sekä siellä universumi U2 ei ole ajan luonnonlakia. Se mikä tapahtuu yhdessä reiässä, tapahtuu kaikissa täsmälleen samaan aikaan.

Toisaalta on kvarkkipareja, hiukkanen ja antihiukkanen. Esimerkiksi elektroni ja positroni. Näiden syntymekanismi on tuttu, ne ovat reikiä U1 ja U2 universumien välillä, mutta elektronin ja positronin kyky suodattaa ei-etäisyyden virtaa tekee niistä saman painoisia, ominaisuus vastaavalla tavalla, vaan niiden polarisaatiot poikkeavat toisistaan. Kohdatessaan ne kuroavat umpeen toistensa reiät, annihilaatio, ja syntyy gammasäteilevä lähes massaton, suurenerginen fotoni. Tämä vaatii vielä tutkimista, mutta lienee helppo ymmärtää niiden syntymekanismin kautta sen olevan mahdollista.

Emme vielä tunne tarpeeksi emergenssinä tunnettua vaikutusta, emme siis vielä ymmärrä, miksi tämä tapahtuu näiden kahden parvin välillä, mutta ei kaikissa universumimme rei’issä. Tietomäärämme on tässä vaiheessa liian vähäinen, emmekä tulleet tälle matkalle tekemään kosmologian perustutkimusta, vaan tutustumassa jo tietämäämme.

Joka tapauksessa hyvin yksinkertaisista luonnonlaeista ja universumien välisistä rei’istä kehittyy isompi kokonaisuus kuin niiden summa on. Tätä kutsutaan ontologian emergenssiksi.

Kiitos tästä matkasta jonka teimme yhdessä. Nyt irtaudumme tästä ainekeskittymästä ja menemme universumimme U1 alueeseen jossa on vallalla vain etäisyys ja aika. Odotellaan täällä pari minuuttia, niin voimme pian matkata ainekeskittymän Uu1 miljardien vuoden lopputulokseen galaksien joukkoon. Sieltä suunnistamme Andromedan ohi Linnunradalle, aurinkokuntaamme ja laskeudumme planeeta maalle. Nyt avaan aluksemme oven. Matkamme on lopussa. Tervetuloa kotiin.

Tulevia matkoja:

Alkuräjähdyksen jälkihehku ja kahden universumin pintaopasiteetti.

Gravitaatioaalto ja musta-aukko ja pinta, gravitaatiokiihtyvyys tapahtumahorisontin jälkeen vaatii matematiikkaa g=c4/0*4*MG lausekkeen pitämistä mielekkäänä.

Lomittuminen ja samanaikaisuuden selitys etäisyydettömyyden ja ajattomuuden luonnonlain on selitys ja kvanttifysiikka ja EpR paradoksi ja informaation nopeus.

Ongelma, sähkömagneettisuuden, heikon vuorovaikutuksen,vahvan vuorovaikutuksen selitysyritys.

Pimeä energia, reikä kvanttifysiikassa, tyhjiöenergia ja virtuaalienergian selitys.

Havaittavan universumin ainekeskittymät ajallisen havaintohorisontin takana.

Toisen universumin luonnonlait.