Aurinko putoaa kuin sade

Donetskin kaupunkiin,

kadut tulvivat ihmisiä

vaikka rintamalle on

kaksitoista kilometriä.

Vain pommitetut korttelit

ovat täynnä tyhjyyttä,

olisihan julmaa pakottaa

ihmisiä asumaan ilman vettä, sähköä

kodeissaan ja pommittaa heitä.

Kello kaksikymmentäkolme

he sulkevat kadut

ja avaavat kotinsa, sydämensä.

Ketä vastaan ne sotivat

ja miksi mietin bussin laskeutuessa

kuivakan pölyiseen maahan.

Saavumme Donetskin kansantasavaltaan

heinäkuussa matkalla Asovanmerelle.

Auringonkukat juhlivat riehakkaina.

Tarinat kertovat kukkien sodasta,

mutta me uimme suolaisen

meren keinussa, pää auringossa,

kultaisin hiuksin, sinisin silmin

kuin pelto kelluvia ihmisiä.

Kertomus jatkuu – osa auringon

hatuista saavat ihanteen,

rakastavat maata kuin omaansa,

maan leveää multaa, pilviä,

pensaita peltojen laidoilla.

Ja kuten aina elämässä käy,

koittaa sadonkorjuun aika,

viljelijät leikkaavat omansa pois.

Asovan meren aalloissa keinuva

pääni kumartaa kukillenne.

Otan maidon jääkaapista.

Sinähän olet kuin Euroopan demokratia!

kylmä pinnalta, valkoinen väriltäsi,

sijaitset tölkissä kuin äänestysalue.

Mutta kun läikkyy yli,

leviät ympärillesi lätäkkönä,

rajattomasti lorut tuolta

tänne vailla suuntaa sinne

minne NATO vain haluaa.

Sinun vuoksesi herätään,

lasketaan aamutähdet,

lypsetään karja,

homogenisoidaan, pastöroidaan,

kardinaalit, karnevaalit.

He antavat pyhiä lupauksia.

Maistut hyvälle päiväntuoreena

niin kuin poliitikon hymy

mutta parasta ennen

vaalipäivän taikuuden jälkeen

äänestyskopin orjat

seisahtuvat lypsyasentoon

utaret auki kuin vaiennut avaruus

ja amputoidut äänihuulet.