Lyhytnovelli “Sotaperhonen”

Helmikuussa vuonna 2022 Venäjän liittovaltion armeija hyökkäsi Ukrainaan. Vuonna 2023 Suomeen oli paennut yli 40.000 Ukrainan kansalaista.

Yeva seisoi kivimiesten alla ja odotti Yurea. Hänen selkänsä takana oli korkea puinen ovi. Rakennuksen toisella puolella hiljaiset sähköjunat saapuivat Helsinkiin ja lähtivät maakuntiin. Tunnin päästä lähtisi juna Joensuuhun, sieltä Yure vaihtaisi bussiin. Se suuntaisi lähelle heikosti valvottua metsäaluetta Suomen ja Venäjän rajaa. Siitä he ylittävät rajan. Jos kaikki onnistuisi kuten suunniteltu.

Yure saapui kymmenen minuuttia myöhässä Marynian mustan BMWn kyydissä, nosti takakontista ison ruskean repun, kietoi nahkaiset remmit olkapäilleen ja käveli varmoin askelin Yevan luokse. He halasivat, suutelivat ja rakkaat jättivät jäähyväiset toisilleen, kunnes Yeva nousi BMW etupenkille ja Marynia kaasutti parkkipaikalta liikennevirtaan.

Yure katsoi hetken auton perään, huokaisi, kääntyi epäröimättä ympäri ja astui korkeasta puuovesta sisälle odotustilaan. Suunnitelman ensimmäinen vaihe oli toteutettu.

Joensuussa hän vaihtoi junasta bussiin. Yuren reppu oli painavampi kuin se oli hänen lähtiessä Helsingissä. Kolme miinaa painoi yhteensä kolmekymmentä kiloa. Ne löytyivät WCstä. Niiden sytyttimet hän laittoi repun sivutaskuihin. Hän laski repun bussinkuljettajan käsiin, katsoi kun se siirtyi aukinaisen matkatavaratilan sisälle. Värikäs perhonen lepatti kuljettajan ympärillä. Hän työskenteli rutiinilla. Ei selvästi osannut epäillä sisältöä. Siellä oli jo kolme isoa reppua. Ja vielä tulisi kaksi lisää. Kuhmossa odotti heitä kuusi miestä. Sieltä he jatkaisivat kahdella pikkubussilla Raatteen portin kautta kohti Raatteen Vartioasemaa, mutta poikkeaisivat ennen sitä pohjoiseen, kiertäisivät Raatejärven pohjoisreunalle, ylittäisivät valtakunnan rajan.

Bussissa oli televisioruutu. Se oli päällä. Siinä näkyi uutiset. Vakavailmeinen uutistenlukija kertoi uusimmat Ukrainan sotatapahtumat. Vaikkei Yure ymmärtänyt suomenkielistä puhetta, hän tiesi asioiden olevan huonommin kuin televisiossa kerrotaan. Suomi oli heidän liittolainen ja media noudatti ylempien ohjeita. Rintamat Ukrainassa olivat romahtamassa, sotilaat olivat uupuneet ja alkaneet antautua taisteluitta venäläisille heti kun ensikosketus oli saatu. Ratkaiseva vastahyökkäys oli epäonnistumassa. Ukraina tarvitsi heti apua. Kipeästi apua. Paras apu Ukrainalle oli laajentaa sotaa uusille rintamille ja näin pakottaa Venäjä jakamaan voimia.

Hän kuunteli presidentti Niinistön haastattelua. Niinistö oli harmaantunut muutamassa vuodessa, hänen äänensä kuulosti itsevarmalta, mutta tarkkakuuloiset olivat havainneet puheessa uusia, ihmetystä herättäviä piirteitä. Presidentin sisäpiiri tiesi ajatusten katoamisen kohtausten tihentyneen ja olisi vain ajan kysymys milloin se paljastuisi suurelle yleisölle. Niinistön esiintyminen oli kuitenkin itsevarmaa kuten dementian alkuvaiheessa yleensä on. Vahva ammattitaito säilyy vielä vuosia sairauden runtelemissa aivoissa, ja kun poliitikon ammattitaito on olla vakuuttava, hän osaa puhua toisten kirjoittamia ajatuksia, niin edes toimittaja ei ymmärtänyt edessään olevan miehen suurta salaisuutta. ”Me olemme turvassa, päätämme Nato jäsenenä edelleen sodan ja rauhan asioista yksin, vaikka liittoutumattomuus on ohitse. Me olemme valinneet puolemme, läntiset arvot. Suomi on kahlittu länteen. Meitä ei uhkaa mikään.”

Yure hymähti. Hän kertasi mielessään suunnitelman. He jäisivät bussista pois Kuhmossa. Se oli vaatimaton, yksi kerroksinen betonirakennus rakennusajalleen tyypillisine tasakattoineen. Aseman toisessa päässä sijaitse S-market kauppa. He eivät kuitenkaan ostaisi sieltä kuin päivän eväät, sillä kahdentoista sissisotilaan näköistä miestä isoine reppuineen herättäisi huomiota liikaa. Pikkubusseissa odotti heidän seikkailunsa ruokahuolto. Kaksi bussia veisi heidät hiljaisena sovitulle laskeutumisalueelle. Siellä he poistuisivat tieltä, piiloutuisivat metsään. Nukutun yön jälkeen he aloittaisivat vaelluksensa kohti auringon nousua.

Suuri seikkailu oli alkamassa. Kesäkuun alku oli poikkeuksellisen lämmin. Seikkailu, jonka keskeisissä rooleissa oli kaksi ryhmää voimakkaita miehiä, kahdessatoista repussa oli mukana kannettavat aseet ja räjähteen, sekä yksi suunnitelma. Tämä sijaitsi kuitenkin vain heidän pään sisällä piilossa. Se veisi heidät kontaktialueelle Venäjän Alakurttiin johtavalle tielle. Yure katsoi ylös taivaalle. Siellä avaruuden kynnyksellä oli heidän paras ystävä, Yhdysvaltojen satelliittiparvi.

Heinäkuu alkoi sateella. Aikaa ei ollut hukattavaksi. He olivat vaeltaneet kesäkuun alusta lähtien kohti itää. Kahden ryhmän koko oli yhteensä kaksitoista miestä. He olivat jakautuneet kahdeksi ryhmäksi sillä puolijoukon paljastuminen tapahtui helpommin kuin kahden pienen kaukopartiomaisen ryhmän. Ylitettyään Suomen rajan ja siirryttyään Venäjän puolelle, he olivat omillaan. Heidän kaulassa roikkui suomalaiset tuntolätkät, vaatetus oli armeijan kesävarastosta. Miinat, aseet, kaikki viimeistä piirtoa myöten teki heistä ulkoisesti suomalaisen sotilaan näköisen. Heillä oli nyt kiire.

Ukrainan rintamalta kantautui huonoja uutisia. Yure, oli vaihtanut nimekseen Jari. Heillä kaikilla oli suomalaiseen viittaava peiterooli. Vaikkeivat he osanneet suomenkieltä, heidän taskuissaan oli rakkaille kirjoitettuja suomenkielisiä kirjeitä viikattuina taskuihin jos heidät löydetään kuolleena.

Rintamalta kantautuneiden huonojen uutisten vuoksi he olivat jättäneet yhden iskupaikan pois, sillä se lisäisi operointiaikaa viikolla. Sen sijaan he toteuttaisivat kaksi hyökkäystä, yksi Alakurttiin johtavalla tiellä sotilaskuljetukseen. Tavoite oli räjäyttää kolme kuorma-autoa joiden tiedettään kuljettavan kussakin 27 sotilasta. Toinen isku kohdistuisi Alakurtin uusiin juoksuhautoihin ja niiden yhteyteen kerättyihin asevarastoihin. Tällä haluttiin varmistaa Venäjän huomio. Suomen armeijan hyökkää Venäjän sotilaskohteisiin.

Karjalan tasavallan metsät ovat kuusivaltaisia. Aluskasvusto kasvoi rehevänä soilla ja maasto oli kaikkea muuta kuin tasaista, ylämäet vaihtuivat pian alamäkiin, vain pian noustakseen kallioisena jälleen puiden huipun korkeudelle. Männiköt helpottivat liikkumista, mutta niiden jälkeen alkava lehtipuinen metsä enteili reitin päätyvän suohon. Itikkaparvit valvottivat aamuisin ja iltaisin. Siellä täällä kuului tikan koputus ja susien ulvahdukset. He olivat nähneet karhupesueen jäljet, loikkineet kalaparvin täyttämien purojen yli. Maasto poikkesi Ukrainan tasaisista pelloista ja niiden reunoja rajaavista metsäkaistaleista. Täällä maa oli koskematon ja muokkaamaton. Heinäkuu vaihtui elokuuksi.

Alkuviikosta otettu satelliittiyhteys paljasti Venäjän edenneen koillis-Ukrainassa kohti Harkovaa ja presidentti Zelenskyin romahtaneen. Johtaja vaipui epätoivoon. Hän oli harkinnut maanpakoa, jolloin armeija jäisi ilman sinnikästä, uskoa miehiin valavaa näyttelijää.  Yure ja kaikki muut yksitoista miestä olivat kokeneita sotilaita ja vannoutuneita nationalisteja. Yuren varustuksiin kuului aseiden lisäksi syanidihappo. Mikäli iskun jälkeen oli vaara jäädä kiinniotetuksi, hän ottaisi sen suuhunsa ja purisi. Kuolema ratkaisisi ongelman. Elävänä hän paljastuisi ensimmäisen tunnin kuluessa ei suomalaiseksi, vaan Ukrainan sotilaaksi. Koko juoni perustui siihen, että heitä pidetään Suomen armeijan yksikkönä suorittamassa pääesikunnan heille antamaa tehtävää.

Päivämarssin tahtia oli kiihdytetty. Operaation piti olla suoritettu elokuun loppuun mennessä, ja Venäjän sotilaallinen vastine piti tulla myös elokuun puolella. Tällöin Ukrainan media levittäisi uutista koko kansalle ja erityisesti rintamille – Suomen urhea soturikansa liittyy mukaan sotaan ja perustaa pohjoisen rintamalohkon minkä seurauksena Venäjä joutuu siirtää joukkoja pois Ukrainasta.

Venäjän vastaisku Alakurttiin suoritetulle hyökkäykselle olisi varma, sillä se ei voisi epäröidä hetkeäkään tässä kriittisessä maailmantilanteessa. Yhdysvaltojen mukaan Venäjä iskisi Lappeenrannan sotilastukikohtaan, tuhoaisi muutaman lentokentän ja Haminan sataman. Suomen taasen olisi vastattava, sillä sen lännestä saama sotilastiedustelu pitäisi Alakurtin iskua uutena Mainilan laukauksina eikä maan johdolla tiettyjä soluttautuneita henkilöitä lukuun ottamatta ollut todellista käsitystä tapahtumista. Koska Suomen puolustuspolitiikka nojaa Natomaiden tukeen, Suomi oli rohkea ja epäröimättä tekisi symmetrisen vastaiskun.

Mutta se mitä Suomi ei tiedä tehdessään vastaiskun, Naton piirissä Suomea pidetään hyökkääjävaltiona. Ensi-iskun antoi Suomi. Venäjän Alakurttiin suoritettu isku on läntisten tiedustelujen valtiojohdoilleen antaman tiedon mukaan Suomen oma operaatio. Se on valhe. Vaikka se on valhe, juoneen kuuluu koko läntisen media yhdenmukainen paniikkiotsikot ”Suomi hyökkäsi Venäjälle. Miten Nato reagoi?”

Nato ei tietenkään reagoi mitenkään. Sillä seuraavat otsikot leviävät jo läpi läntisen median ”Naton artikla 5 ei saa kannatusta natomaiden joukossa. Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Suomi saa sotia yksin.”

Sitten ikään kuin lohdutuksena jotkut natomaat lupaavat tukea Suomea sotaponnisteluissa lähettämällä ilmapuolustusohjuksia, itsesuojelukranaatinheittimiä. Suomella oli onneksi vahva armeija, 300.000 koulutettua, rintamakelpoista sotilasta. Se joukko pitää Venäjän tulevina kuukausina kiireisenä.

Yure tunsi voimiensa olevan äärirajoilla, sillä päivämarssin pituuden lisääminen raskaine kantamuksineen ja ulkona taivasalla nukkuminen nakersi kahden ryhmän voimia. Onnekseen he saivat jatkuvaa satelliittikuvaa ympäristöstään jonka tarkoitus oli varoittaa ja estää heitä törmäämästä venäläisiin joukkoihin tai siviileihin.

Hänen ryhmänsä oli saapunut operaation taitepisteeseen, Alakurtin länsipuolelle rakennettujen juoksuhautojen lähietäisyyteen. He tarkastelivat satelliittikuvien lisäksi kiikareilla ympäristöä ja etsivät helposti kuljettavia reittejä kohteiden luokse. Kaikki miinat olivat kaukolaukaistavia. Yure asentaisi omansa kolme asevarastojen ja polttoainevarastojen ympärille. Yhteensä miinoja oli viisitoista. Se saisi näyttävän räjähdyksen aikaan. Heidän tehtävänsä oli myös ennen räjähdyksiä näyttäytyä valvontakameroissa sekä Venäjän satelliiteissa avoimilla paikoilla. Se varmistaisi sotilastiedustelun raportin kertovan haluttua infoa Venäjän sotilasjohdolle. Suomalaiset ovat hyökänneet Venäjälle.

Venäjän vastaiskun, Suomen vastaiskun ja sodan julistuksen välillä maailma menisi sekaisin ja sen sekasotkun varassa he livistäisivät alueelta siviilivaatteissa lähelle Petroskoita missä odotti ukrainalaisia pakolaisia ja väärennetyt maahantulopaperit.

Kun Yure painoi miinojen etälaukaisijaa, hän ensin epäili olivatko räjähteet lauenneet lainkaan. Tuskallisten sekuntien jälkeen näkyi välähdyksiä, maa alkoi tärähdellä jalkojen alla ja samalla ääni kantautui ryhmän korviin. Sitten alkoi toistuvat räjähdykset kohteessa kun ammusvarastojen sisällöt toisensa perään räjähtivät. Polttoainesäiliöt leimahtivat. Savupilvet näkyivät Suomeen asti missä rajavartiosto lähetti pikaisia raportteja vartioston johdolle ja lopulta tieto saavutti presidentti Niinistön lähimmät miehet. He arvuuttelivat kannattaako Niinistöä informoida vasta sen jälkeen kun hänelle oli laadittu valmis puhe medialle. Muuten hän voisi höperönä puhua mitä sattuu. Tärkeintä oli tehdä Venäjälle selväksi että räjähdykset oli Venäjän omaa syytä eikä Suomella tai Ukrainalla ollut mitään tekemistä tapahtumien kanssa.

Samaan aikaan Moskovassa presidentti Putin luki raportin. Neuvoteltuaan Duuman puolueiden johdon kanssa antoi armeijalle käskyn iskeä Suomeen. Minuutin päästä nousi ohjukset ilmaan.

Yhä useampi suomalainen ahdistuu Suomen tasavaltaan tungetusta “ryssävihasta”. Mitä “ryssäviha” on?

“Ryssäviha” on venäläisen syntyperän vihaamista

Suomella on jakautunut historia. Osa kansasta yhä palvoo ruotsinvaltaa. Osa kokee elävänsä itsenäisessä Suomen tasavallassa. Osa tuntee identiteettinsä olevan karjalaisuus.

Itsenäinen Suomi on hajoamassa

Viha repii Suomen kahtia. Ukrainan ja Venäjän välinen sota kaikuu Suomessa. Viha kaikuu kuin tyynen kesäyön huuto. Ruotsisuomalaisten kokema russofobia on sytyttänyt sydämet tuleen. Miksi? Pelkästään russofobia, venäläisyyden pelko, ei selitä vihaa, sillä viha edellyttää estojen poistumista. Pelko ja viha ovat mielenkiintoisessa suhteessa toisiinsa. Viha syttyy, viha voittaa pelon kun Ruotsin valtaa palvovat suomalaiset löytävät isoveljen jolla on sama, jaettu vihantunne. Tuo isoveli on Nato ja sen johtaja Yhdysvallat. Edellisen vihan sytytti ja pelon poisti Hitler ja Saksan vahva armeija.

Harhautuneet suomalaiset

Siinä missä Ruotsin kulttuuriselle vallalle kuuliaiset suomalaiset yhä kokevat “ryssävihaa”, niin he vastuuntunnottomasti vetävän mukaansa vihaan ihan tavallisia suomalaisia.

Muutos on jo tapahtunut. Suomalaiset ovat asettuneet Ruotsin valtaan jälleen kerran ja luopuneet itsenäisyydestä vihan tähden.

Entä karjalasuomalaiset?

On kolmas ihmisryhmä. Karjalasuomalaiset. Heidän tunteisiin ei “ryssäviha” syty. He ovat monestakin syystä immuuneja ruotsisuomalaisten viljelemälle, yltyvälle vihantunteelle. Syitä on venäläisten ja karjalasuomalaisten perinteinen ystävyys, kaupankäynti, sosiaaliset kontaktit. Eikä vähimpänä se, että venäläiset ovat karjalasuomalaisten sukulaisia, serkkuja. Kukapa vihaisi omiaan?

Suomi jakautuu kolmeen osaan

Karjalasuomalaiset ahdistuvat ruotsisuomalaisten yli tulvivasta “ryssävihasta”. Eikä ihme, sillä karjalasuomalaisia on haukuttu läpi historian mm. laukkuryssiksi. Laukkuryssät olivat kiertäviä karjalaiskauppiaita. Karjalasuomalaisiin on suhtauduttu jopa niin kielteisesti, että Suomen länsirannikko kieltäytyi vastaanottamasta sotaevakkoja nimitellen heitä “ryssiksi”.

Suomi on näin ollen kulttuurisesti jakautunut maa. Suomen maassa elää ruotsisuomalaiset, suomalaiset ja karjalasuomalaiset. Nämä ovat eläneet ja rakentaneet yhtä maata itsenäisyyden vuosikymmenet. Kunnes jälleen “ryssäviha” on syttynyt ruotsisuomalaisten keskuudessa, levinnyt jo suomalaisiin. Se ahdistaa karjalasuomalaisia.

Karjalasuomalaiset haluavat oman tasavallan

Karjalasuomalaisten ympärillä pyörivä viha iskee heihin kun avaa television, radion, lukee lehtiä ja kuuntelee valtiojohdon viljelemää vihapuhetta.

Vihan kokemukseen uponneet ruotsisuomalaiset eivät ymmärrä karjalasuomalaisten ahdistuksen tunnetta. Eikä ihme, sillä itäiset maanosat ovat olleet jo vuosikymmenet ruotsisuomalaisten epäsuoran vihan kohde. Ei ole sattumaa, että ruotsinkieltä on pakko lukea kaikissa peruskouluissa, ei vain siellä, missä kielestä voi olla hyötyä, vaan myös maan itäisissä osissa, joissa siitä on haittaa turhien kieliopintojen syödessä resursseja vaikkapa venäjänkielen opinnoilta.

Häikäilemättömintä on se, että karjalasuomalaisten pakkoa oppia ruotsinkieli, se perustellaan ruotsinkielisten oikeudella saada palveluja näiltä. Karjalasuomalaisilla on siis perustelujen mukaan velvollisuus toimia ruotsisuomalaisten palvelusväkenä.

Suomi ja suomalaiset on vihan miekalla pilkottu kolmeen ihmisten ryhmään kulttuurisesti, elinolosuhteilta ja valtion tavoitteiltaan: ruotsisuomalaiset, suomalaiset ja karjalasuomalaiset

Karjalasuomalaiset ovat syyttömiä kansojen jakautumiseen

Karjalasuomalaiset ovat, ei vain ahdistuneet virinneestä “ryssävihasta”, vaan myös kyllästyneet olla kolmannen luokan kansalaisia maassa, jonka perustuslain vastaisesti heitä pakotetaan palvelijoiksi, viedään toimeentulon edellytykset katkomalla kauppasuhteen itään ja viljelemällä heihin kohdistettua epäsuoraa tai kärjistyvää “ryssävihaa”.

Tämän seurauksena karjalasuomalaisten on luonnollista poistua Suomesta ja viedä kotinsa mukanaan.

Alla Karjalasuomen tasavallan kartta Venäjän liittovaltioon liittyneenä.

Miksi Venäjä odotti vuoteen 2022 ennen kuin päätti ratkaista sotilaallisesti Ukrainan valtion venäjänkielisiin ukrainalaisiin kohdistaman vainon?

Jo vuodesta 2014 tiedettiin yleisesti se, että Yhdysvallat rahoitti, koulutti ja aseisti Ukrainan armeijaa. Vuosien 2014-2017 välisenä aikana Ukrainan armeija oli heikko. Siitä ei olisi ollut vastusta Venäjälle, vaan se olisi kaatunut kuin dominopalikat venäläisten etenemiseen.

Paras aikaikkuna oli 2014-2017.

2014 ja 2017 välinen aikaikkuna olisi ollut nopean voiton tavoitteen kannalta paras Venäjälle. Ukraina olisi kaatunut Venäjän syliin.

Voiton näkökulmasta tuntuu näin ollen typerältä odottaa vainoajien vahvistumista. Koulutus, rahoitus ja aseistus parani ihan silmissä. Myös ukrainalaisten asenne vahvustui ja itsetunto kohosi. Lisäksi Minsk sopimukset osoittautuvat pelkäksi paperiksi. Venäjänkielisiä vainottiin säälittä. Miksi Venäjä jahkaili?

Venäjä jahkaili turhaan?

Yksi selkeä syy lopulta löytyy sille, miksi Venäjä odotti kahdeksan vuotta. Tämä selittyy sillä, että Venäjä ei tahtonut sotia Ukrainaa vastaan, vaan Natoa vastaan. Nato on Venäjän vihollinen, ei Ukraina.

Venäjä halusi sotia. Naton kanssa.

Kamppailulajeja harrastava ei mene heittelemään vasta-alkajaa ympäri tatamia. Kun haluaa kehittyä, on löydettävä itsensä veroinen vastustaja. Venäjä odotti tarkoituksella Ukrainan kehittymistä. Se kannatti. Nyt Venäjä voi harjoitella Ukrainaa vastaan kuin sotisi Naton kanssa. Se kehittää taktiikoitaan, aseitaan, koulutustaan. Se harjoittelee sodanjohtoa, liikkeitä, vetäytymisiä ja etenemisiä.

Sotilaallisesta näkökulmasta näin ollen varsin viisas veto antaa Ukrainan nousta vertaisekseen vastustajaksi.

Väitetään, ettei kakkua voi sekä säästää että syödä. Vanha tieto. Hallitus väittää onnistuneensa teossa. Mitä tarkoitan?

Metsien hakkuut.

Marinin hallituksen ns.punavihreät voimat ovat törsänneet rahaa, ottaneet lainaa ja taas törsänneet rahaa. Lainaa on otettu 40 miljardia aikana jolloin valtiolainojen korot ovat nousseet pystysuoraan ylös. Velkarahaa on lähetetty Italiaan, Espanjaan, Saksaan miljardi tolkulla. On ostettu F-35 hävittäjiä, nostettu Naton myötä sotabudjettia. Ukrainaa on avustettu miljardilla. Sairaanhoitajille operoitiin roima korotus palkkoihin. Voi siis todellakin väittää Marinin hallituksen syöneen kakun viimeistä murusta myöten.

Voiko kakun myös säästää?

Ei. Kun viimeinen murunen kakusta on työnnetty punattujen huulten väliin, kakkua ei ole. Se on kadonnut. Vai sittenkin on yhä olemassa?

Mitä kakun tilalle?

Suomen valtiolla on luonnonvaroja. Meillä ei ole öljyä, ei hiiltä. Ja hyvä niin, sillä fossiiliset luonnonvarat loppuvat joskus. Sen sijaan Suomella on runsaasti metsiä. Metsä uusiutuu. Valtion metsistä vastaa Metsähallitus. Metsähallitus tekikin vuonna 2022 ennätystuloksen, valtion kassaan kertyi 423 miljoonaa euroa, josta noin kolmannes suoraa voittoa Marinin hallituksen tilille. Voitoilla ei makseta Sannan hallituksen kymmenien miljardien lainoja pois, sillä, kuten aiemmin kerroin, korkokulut ovat ampaisseet pystysuoraan nousuun. Mutta metsien tuotoilla maksetaan kivasti kasvavia korkokuluja. Vai eikö makseta?

Kakun säästämistalkoot.

Marinin tuhlurihallituksen vihreämmän oksan tytöt Ohisalo ja Andersson vaativat metsien suojelua ja hakkuiden vähentämistä. Eli suomennetaan: ensin samat tyttöset ministereinä ovat popsineet koko kakun viimeistä murusta myöten, mutta syötyään sen, he vaativat kakun säästämistä.

Moni kakku päältä kaunis.

Moni kakku voi olla päältä kaunis Time lehden kannessa, mutta kun selataan lehden sisältöä, paljastuu pinnan alta loputon tyhmyys. Ensin popsitaan kakku, sitten valitellaan kun kakkua ei ole olemassa. Ensin tuhlataan valtion rahat, ja kun valtio tuhlauksen seurauksena pakkomyy metsiä, valitellaan puiden kaatoa epävihreytenä luonnon tuhona.

Mutta jäljelle jää kysymys – kuka sen metsien tuhon aiheutti? Metsämies pörisevä moottorisaha kädessä, vai Sanna Marinin hallitus lusikka kädessä tyhjän kakkulautasen edessä?

Kirjoitan nyt artikkelin jossa avaan sanan nationalismi. Pyrin helppolukuisuuteen ja jätän monimutkaiset taustojen selvitykset pois. Sitten kerron miksi nationalismi johtaa kansalliseen vainoon.

Nationalismi

Nationalismi on aate, ismi yhdestä kansasta, yhdestä valtiosta ja yhdestä johtajasta. Ein Volk, ein Reich und ein Fuhrer. Nykyisin nationalismia sovitetaan demokratian valepukuun. Tällöin jätetään ein Fuhrer iskulause taka-alalle. Toivotaan “vahvaa” johtajaa. Se on kuitenkin yhden johtajan synonyymi.

Mihin nationalistit pyrkivät

Nationalismin aatteen mukaan yhdessä valtakunnassa tulee elää yksi kansa. Tällä kansalla on yksi aate, aate omasta olemassaolostaan. Olemassa olon vastakohta on olemassa olemattomuus, mutta nationalistit kokevat olemassa olon vastakohdaksi moninaisuuden. Kun ei ole yhtä hegemonista kansanainesta, valtakunnassa vallitsee kuvottava sekasotku.

Kuvottava sekasotku johtaa valtakunnan hajaantumiseen, turvattomuuteen ja yhden kansan merkityksen häviämiseen. Tämä häviäminen on ontologinen, olemassa olon väärin ymmärretty vastakohta.

Yksi kansa, ein Volk

Koska moninaisuus, moniarvoisuus hävittää nationalistin mielestä valtakunnan, on kansaan lujitettava yksi aate, yksi tarkoin määritelty arvojärjestelmä, sillä moniarvoisuus uhkaa nationalismia.

Ein Reich, kansallisvaltio

Rajojen piirtäminen ihonvärin, ohimoiden ja poskipäiden ulkomuodon perusteella on perinteisen nationalismin syvin ominaisuus. Nationalisti uskoo ulkomuodon kuvaavan sisäisyyttä, siihen, että se heijastaa sisäistä henkeä.

Väärän väriset tai muotoiset ovat nationalistille uhka, koska silmin ei nähdä minkälainen toisen ihmisen henki, aate, arvotodellisuus on. Näin ollen eri näköinen on uhka jo itsessään.

Vaino

Nationalismista seuraa erilaisuuden vainoaminen. En nyt kuitenkaan käsittele vainoa ulkonäköperusteisesti, sillä se on helposti ymmärrettävissä ilman selityksiä. Sen sijaan keskityn toisenlaiseen vainoon.

Päinvastoin kuin nationalistit kuvittelevat, yksinkertainen -ulkonäkö vastaa sisäisiä ajatuksia – ei toimi.

Vaikka nationalistisessa valtiossa eläisikin vain ulkomuodoltaan yhtenäinen kansakunta, kansan keskuudessa ilmenee eroja. En nyt lähde erittelemään näitä eroja, mutta nationalistille lopulta selviää, että kylässä on ihmisiä, joilla on erilaisia ajatuksia. Koska erilaisuus uhkaa nationalistin sisäistämää aatetta valtakunnan yhtenäisistä, koossa pitävistä voimista, alkaa erilaisten ajatusten ja arvojen vainoaminen.

Mitä eroa on nationalistilla ja natsilla

Ei mitään. Ne ovat sana jolla on yksi merkityskenttä. Nationalisti saattaa pitää itseään erilaisena kuin natsi on, mutta tämä on kehäpäätelmä. Kumpikaan ei siedä valtiota uhkaavaa erilaisuutta.

Uhan tunteesta seuraa vaino. Erilaisia vainotaan. Vaino valtiollistuu.

Ein Fuhrer

Vaikka nationalismia sovitetaan demokratian osaksi, päädytään paradoksiin. Demokratiassa hyväksytään erilaiset ajatukset ja arvot. Edustuksellisessa demokratiassa eri kansalaisten eri arvoja edustetaan parlamentissa. Nationalisti kuitenkin kokee erilaisuuden uhkaavan heidän identiteettiä, ja uhkaavan valtiota. Uhkaan on reagoitava.

Tästä syystä demokratia voi olla nationalistille väline, mutta ei päämäärä. Nationalistin päämäärä on poistaa erilaisuus ja muokata yhteen valtioon yksi kansa, yksimielinen kansa.

Tätä päämäärää tavoitellaan nostamalla kansakunnan ja edustuksellisen parlamentin johtoon yksi valtion johtaja, ein Fuhrer. Kun on yksi johtaja, on yksi vastuunkantaja. Voi vainota ilman vastuuta.

Vaino on keino saavuttaa tavoite

Päästäkseen ideaaliin yksi kansa, yksi valtio, nationalismi johtaa välttämättä vainoon. Merkittävintä on ymmärtää, että globaalin maailman aate on itse asiassa nationalismin aate.

Globalismi, nationalismi ja vaino

Globalismin aatteessa koko maailman kansat ovat ihonväristään ja ajatuksistaan huolimatta yksi ihmiskunta. Aatetta yhdestä ihmiskunnasta ajaa liberaali demokratia. Liberaali demokratia hyödyntää demokratiaa, pukeutuu sen asuun, mutta se on kuitenkin nationalistinen aate maapallon kokoisesta yhdestä kansasta, yhdestä valtakunnasta.

Onko liberaali demokratia nationalismiin perustuva aate

Kyllä. Liberaali demokratia hyödyntää nationalismin ideaa, vaikkakin näennäisesti taistelee sitä vastaan. Se taistelee ihonvärin, seksuaalisuuden perusteella tapahtuvaa syrjimistä vastaan. Se haluaa yhden maailmanhallituksen johtamaan kansakuntia joilla on yksi aate. Tutusti sanoen: Ein Volk, ein Reich.

Kuten olen todennut aiemmin, nationalismi johtaa vainoon, niin myös liberaali demokraatit, globalistit vainoavat jo nyt erilaisia ihmisiä, moniarvoista, moninapaista maailmaa jossa on monta valtakeskittymää. Liberaali demokraateille valtakeskittymiä saa olla vain yksi, ihmisten pitää olla siellä, liberaali demokratiassa, arvoltaan samanlaisia – se on nationalismia. Tämä vaino on käynnistänyt ja tulee käynnistämään jatkossakin paikallisia sotia. Lopulta niistä syttyy maailman palo. Mainitsen Irakin, Libyan, Ukrainan.

Venäjä on sotinut lukuisia sotia vuosisatojen kuluessa. Välillä se on puolustanut aluettaan Aasiassa, väliin Euroopassa. Lukuisista vihollisuuksista huolimatta, se on yhä maapallon pinta-alaltaan suurin valtio.

Historian koettelemukset ovat muovanneet Venäjän tapaa käydä sotia. Sen armeija on hyvin perinteisiin sitoutunut. Koska sen armeijalla on perinteet jotka ovat olleet koetuksella vuosisatoja ja kehittyneet paremmiksi kahakka kahakalta, on syytä oppia sen perinteistä kolme tärkeää osaa.

Luettelen nyt nuo kolme perinnettä. Myöhemmin aukaisen ne kolme perinne yksi kerrallaan ja näytän esimerkkejä niiden soveltamisesta lähihistoriassa ja nykyisissä armeijan operaatioissa. Ensimmäiseksi: Venäjä käyttää ennakoivaa iskua, toiseksi: sen armeija on reaktiivinen, kolmanneksi: se yhdistää sodankäyntiin poliittisen neuvottelutien.

Ennakoiva isku

Ennakoiva isku on sotilaallinen, tarkkarajainen isku kohteeseen ilman sodanjulistusta. Se suoritetaan mikäli Venäjän sodanjohto ja poliittinen johto on päätellyt sodan alkavan kaikissa tapauksessa Venäjän omista toimista huolimatta. Ennakoivan iskun tavoite on parannella Venäjän strategisia asemia ja näin varautua sotaan joka alkaa lähitulevaisuudessa.

Esimerkki ennakoivasta iskusta on Suomen ja Neuvostoliiton välinen Talvisota. Maailmantilanne oli kuumentunut äärimmilleen. Neuvostoliiton valtiojohto päätti parannella strategisia asemia työntämällä Suomen kauemmas rajoistaan ja sotateollisuudelle tärkeästä Leningradin suurkaupungista. Ennakoiva isku suoritettiin ja se onnistui. Ilman rajan siirtoa olisi Suomen ja Saksan armeijat olleet lännestä tykin kantaman päässä ja panssarit vyöryneet Leningradiin tankit täynnä polttoainetta ja ammusvarastot täynnä samoin.

Muita ennakoivaksi iskuksi määriteltävissä on nyt käynnissä oleva Ukrainan sota ja Georgian operaatio 2008.

Reaktiivisuus.

Venäjän armeijan toinen merkittävä perinne on reaktiivisuus. Reaktiivisuus on tietoisen passiivisuuden jälkeen seuraava päättäväinen toiminta. Reaktiivisuuden toteutuminen kertoo siitä, että jokin tapahtuma on ylittänyt reaktiivisuuden kynnyksen. Esimerkiksi Ensimmäinen ja Toinen maailmansodat kehittyivät pitkään Venäjän ja Neuvostoliiton seuratessa varsin passiivisena tapahtumia.

Saksa sai vapaasti miehittää puolet Puolasta, vasta sen tapahduttua Neuvostoliitto reagoi miehittämällä aiemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti Puolan toisen puolikkaan. Voidaan havaita reaktiivisuudesta se, että ilman Saksan suorittamaa Puolan miehitystä, ei Neuvostoliitto todennäköisesti olisi reagoinut ja yksin toteuttanut sopimuksen omaa osaansa.

Toinen ajankohtaisempi reaktio on 2014 Krimin miehitys Venäjän armeijalla. Se oli reaktio Ukrainan Maidanin mielenosoituksien seurauksena yltyneeseen väkivaltaan ja sitä seuranneeseen Naton, EUn ja USAn tukemaan vallankaappaukseen. Venäjä oli toki ilmaissut asianosaisille tulevan reaktionsa “Ukraina liittyy Natoon ilman Krimiä”. Näin tapahtui.

Sodan ja politiikan yhdistäminen.

Tässä Venäjä eroaa suuresti Saksan sotaperinteistä. Saksan sotaperinteeseen liittyy tietynlainen pakkomielle saavuttaa ennalta päätetty sotilaallinen ratkaisu, kun taas Venäjän perinteeseen kuuluu tehdä poliittisia sopimuksia ja näin muuttaa sodan kehitystä halutulla tavalla.

Venäjän tämän perinteen toteuttaminen edellyttää käsitystä siitä, millainen poliittinen todellisuus sodan jälkeen palvelee Venäjän etuja silloinkin kun vihollista ei voiteta rintamalla, ei voiteta, vaikka se olisi mahdollista. Tässä perinteessä näkyy ortodoksisuuden vaikutus venäläisyyteen, pahuus ihmisessä on hänen yksi luonteensa, eikä ihminen erotettavissa katolilaisesti hyväksi tai pahaksi. Näin ollen sodan jälkeenkin vihollisessa elää pahuus. Se on hallittavissa, tai pyrittävä samaan hallintaan.

Sodan ja politiikan yhdistämisestä on esimerkkinä Suomen Lapinsota. Sen sijaan, että Venäjä olisi Jatkosodassa oikeutetusti miehittänyt Suomen, se sai tämän kääntämään aseensa kumppaniaan Saksaa vastaan. Se oli puhdasoppinen esimerkki Venäjän kyvystä pysäyttää armeijan voitokas eteneminen kun ilmeni poliittinen voitokas ratkaisu.

Tässä lyhyt katsaus Venälän armeijan perinteisiin. Olen tarkoituksella tehnyt valinnan ja käsitellyt Venäjän lisäksi Neuvostoliittoa samojen perinteiden jatkajana, nyt Venäjän jatkavan Neuvostoliitolta saatuja perinteitä.

Suomi ja Venäjä

Suomen paljon puhuttua taitoa ymmärtää Venäjää naapuriamme, sen armeijan perinteitä, on heikentynyt viime aikoina. Suomalaisiin on iskostunut “ryssäviha”. Vihan vallassa moni kansalainen haluaa uskoa kaikenlaisia näennäisiä asiantuntijoita, helppoheikkejä, joiden sanoma on Venäjän pilkkaaminen. Se ruokkii vihaa. Itse koen tuollaiset asiantuntijat vähemmän päteviksi kansan kiihottajiksi, joilla ei ole kompetenssia oikeasti ymmärtää naapuria.

Naapuriin kohdistuva viha on sumentanut jopa poliittisten päättäjiemme ajatukset matalalle tasolle. Voikin sanoa millainen kansa, sellaiset päättäjät. Mutta tähän olotilaan meillä ei ole varaa sulkeutua, eikä aliarvioida Venäjän armeijan perinteiden arvoa, voimaa ja kykyä.

Itse vastustan Suomen Nato jäsenyyttä juuri näiden Venäjän armeijan perinteiden johdosta, niiden tiedon valossa, tietoisena siitä, että Nato on suomalaisille tuhoutumisen uhka.

Perustelen: Jos/kun maailmantilanne kuumenee nykyisestä jo varsin kuumasta, on mahdollista, Venäjän sotilasjohto ja poliittinen johto päättelee sodan syttyvän kaikissa tapauksissa, eikä Venäjä kykene sitä estää, niin tästä seuraa mahdollisuus: Venäjä perinteidensä mukaisesti suorittaa ennakoivan iskun.

Mikäli Venäjän rajanaapuri Suomi liittyy Natoon ja on Naton jäsen, olemme samalla myös Venäjän ja Naton välillä eturintama. Tällöin Venäjä suorittaa taktisilla ydinkärjillä ennakoivan iskun Suomeen. Loogisesti isku suoritetaan satamiimme Kotkasta Turkuun, lisäksi jos Nato on militarisoinut Ahvenanmaan, isku suuntautuu myös sinne. Satamien lisäksi Venäjä suorittaa ennakoivan iskun taktisilla ydinkärjillä varustetuilla hypersoonisilla ohjuksilla kaikkiin lentokenttiimme tavoitteena estää F-35 hävittäjiemme ilmaan nousun ydinkärjin varustetuin risteilyohjuksin. Taktisten ydinkärkien iskun seurauksena suomalaisia kuolee tai haavoittuu miljoonasta kahteen kansalaista. Yhteiskunta romahtaa. Armeija romahtaa keskittyen siviilien pelastamiseen.

Mitä tekee Nato kumppanimme? Venäjä kysyy heiltä “haluatteko tekin? iskun Pariisiin, Lontooseen? Vastaus on ymmärrettävästi “emme halua”. Nato julistaa rauhan ja pitää Suomen uhraamista sopivana rauhan hintana. Näin ollen Suomi ei saa Natolta luvattua ydinsateenvarjoa, vastaiskua turvakseen estää Venäjän Suomeen kohdistama ennakoiva isku.

Kenties sota päättyy vuosien päästä Naton voittoon ja Venäjän tappioon. Kenties. Mutta ilman spekulointia, Suomi on ja me suomalaiset olemme kaikissa tapauksissa se hävinnyt osapuoli.

Sannan Donitsit

Kun Marin joulukuussa 2019 nousi pääministeriksi, niin ensimmäisenä kiinnitin huomiota hänen silmiinsä. Ne olivat pyöreät kuin donitsit ja niistä purkautui ulos vallalle ahneen ihmisen psykoottinen tuijotus.

Koronafuhrer Marin

Eipä mennyt kauan kun Sanna pääsi vuonna 2020 loistamaan suurena ja päätöskykyisenä koronajohtajana. Ravintoloita, viihdetuottajia ja esiintyviä taiteilijoita kaadettiin nurin, palvelualojen työntekijöitä lomautettiin sankoin parvin. Kaikilla oli oikeus elämään vaikka olisi saattohoidossa, makaisi vaipoissa ymmärtämättä maailmasta muuta kuin makuuhaavojen kivun. Korona tarttui kuin salaliitto.

Pappa betalar – hallitusohjelma

Kun koronasulkujen seurauksena kurjuus lisääntyi, pm Marin päätti ryhtyä pelastajaksi. Nyt käynnistyi “pappa betalar” hallitusohjelma. Miljardit siirtyivät ulkomaisilta lainamarkkinoilta Suomeen, ja kuin bumerangi, Sanna poltti eurot kattilan pohjaan ja kaatoi ne Espanjaan ja Italiaan, koska korona on siellä pahempi kun heillä ei ole Sannaa.

Ubersturmfurer sairaanhoitaja Sanna

Sitten syntyi ubersturmfuhrer sairaanhoitaja Marin. Hän keksi piikittää koko kansalle kokeellisen mRNA rokotteen. Kuka ei piikitettäväksi suostunut, häneltä vietiin liikkumisoikeus, työnteon oikeus ja toimeentulo. Ja lyötiin otsaan paha maine kulkutautimyönteisenä.

Time lehden kansikuva himmenee

Sanna Marinin ilme alkoi himmentyä. Pääministerinä hän oli nostanut itsensä kansan suosioon raippoja heiluttaen ja viemällä ruuan ihmisten lusikasta ja palkkapussin sisältöineen taskusta.

Joten nyt piti kiihdyttää toimia, sillä vallan himo on hänessä kyltymätön. Mitä vielä voisi tehdä jotta Time lehden kansikuva ei himmentyisi. Sota!

Deus ex machina ja sota!

Sota. Virkistynyt Marin laskeutui näyttämön keskelle ja sanelu jatkui. Sota pelasti Marinin tylsyyden suosta ja hän nousi nahkatakki yllään kaikkien äitien sotapäälliköksi. Nyt hän ei puhunut suomalaisten oikeudesta elää, se oli korona-ajan Sannaa, vaan nyt hän puhkui ja puhalsi ukrainalaisten oikeudesta elää. Pikku itkun pirahdus kameroiden edessä antoi pehmeyttä kovaan haluun tapattaa tuhansittain suomalaisia sodassa EUn, Ukrainan, Naton ja varsinkin Sanna Marinin puolesta.

Joten hän riisui hanskan kädestä, hän läiskäytti sen rohkeasti kuin teinityttö poikaystävän poskeen, presidentti Putinin poskeen. Pm. Marin kertoi pistävänsä koko Suomen kansan tekemään kaikkensa Ukrainan, Azovin ja niin, ennen kaikkea Sanna Marinin eteen. Sitten hän läiskäytti hanskan Venäjän kotkan toiseenkin poskeen.

Sodat on tehty voittajille

Nyt odotellaan, saiko Marin haastettua Venäjän uuteen sotaan. Edelliset sodat Talvisota ja Jatkosota voitettiin, totesi Sanna kansainväliselle lehdistölle.

En tiennyt vuonna 2019 kun Marin nousi pääministeriksi, miksi kysyin katsoessani hänen donitsin pyöreitä silmiään, mitä tuo tyttö on nauttinut. En tiedä vieläkään. Mutta jos viikatemies on käynyt sukupuolenkorjaus leikkauksessa, hän näyttää Sannalta mustassa nahkatakissa, viikate kädessä.

Kun/jos Suomi päättää hakea Naton jäsenyyttä, mitä siitä seuraa?

Itse en usko, että Venäjä tekee sotilaallisen iskun Suomeen ja näin pyrkii estää jäseneksi hyväksymisen. Venäjä voi estää Suomen Nato jäsenyyden. Nato ei ota jäseneksi sotaa käyvää valtiota. Suomen tulevaisuuden kannalta Venäjän rajallinen sotilaallinen isku olisi jopa toivottavaa, olisi toivottavaa, ettei Suomea hyväksyttäisi jäseneksi.

Miksi Venäjän välitön isku Suomeen olisi toivottava?

Se estäisi Nato jäsenyytemme. Siksi. Mutta mitä pahaa Naton jäsenyys merkitsisi suomalaiselle kansalle, mitä niin pahaa, että Venäjän sotilaallinen isku Suomeen on toivottavampi?

Venäjä ja taktiset ydinaseet.

Selitän. Suomen liityttyä Natoon, Venäjä suuntaa taktiset ydinohjukset satamiimme välillä Kotka-Turku. Jos Ahvenanmaa militarisoidaan, isku osuu myös sinne.

Venäjä suuntaa myös taktiset ydinkärjet suomalaisiin lentokenttiin. Niihin isketään hypersonisin ydinkärkiohjuksin niiden lyhyestä lentoajasta johtuen. Lentokentät muuttuvat tomuksi ennen kuin NatoSuomen ydinkärjillä varustetut F35 hävittäjät nousevat ilmaan.

Taktiset ydinkärjet muuttavat satamamme sulaksi raudaksi ja lentokentät betoni pölyksi. Suomalaisia kuolee ja haavoittuu miljoonasta kahteen miljoonaan muutamassa minuutissa Venäjän laukaisusta.

Päätös laukaisusta on jo tehty. Venäjä odottaa liittyykö Suomi Natoon vai säilyy liittoutumattomana.

Mitä tarkoittaa ‘päätös ohjusten laukaisusta on jo tehty’?

Se tarkoittaa tiettyjä olosuhteita jotka käynnistävät laukaisun. Venäjän sotaperinteeseen kuuluu ennakoiva isku. Tietyissä sotilaspoliittisissa olosuhteissa Venäjä suorittaa ennakoivan iskun. Talvisota oli ennakoiva isku.

Ennakoiva isku liittyy Venäjän puolustusstrategiseen aseman parantamiseen.

Millainen poliittinen maailmantilanne saisi Venäjän suorittamaan ennakoivan iskun taktisin ydinkärjin Suomeen kuvaamallani tavalla? Siitä päättää yksinomaan Venäjä, eikä iskusta edes neuvotella, se suoritetaan. Voin yrittää luoda pari esimerkkimaailman tilannetta, jossa uskon Venäjän suorittavan ennakoivan iskun NatoSuomeen.

Esimerkki ennakoivasta iskusta

Esimerkki 1. Natomaa Turkki sulkee Bosporinsalmen. Tällöin Venäjä aukaisee reitin sotilaallisesti (sen aukaisu on jo päätetty ennalta). Nato käynnistää artikla 5. neuvottelut tukeakseen Turkkia. Seuraus: Suomen satamat ja lentokentät tuhotaan iskulla.

Esimerkki 2. Natomaa Yhdysvallat suorittaa sotilaallisen operaation jollain kolmannella maalla. Kolmas maa (esimerkiksi Ukraina) käy sotilaalliseen konfliktiin Venäjän kanssa. Nato tai sen jäsenvaltio päättää tukea kolmatta maata sellaisin asein joita Venäjä ei hyväksy. Naton lahjoittamat aseet vaarantavat Venäjän armeijan toimintakyvyn eksistentialisesti. Tällöin Venäjä suorittaa ennakoivan iskun Suomeen taktisin ydinasein aiemmin kuvaamallani tavalla.

Venäjän ja Yhdysvaltojen salainen sopimus.

Voiko Suomeen kohdistunut ydinisku johtaa Yhdysvaltojen kostoiskuun Venäjälle? Ei. Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on (salainen) sopimus siitä, etteivät ne ammu ydinohjuksia toisiinsa kohti edes siinä tapauksessa, että ydinohjuksia käytetään Euroopassa, Lähi-Idässä, tai Aasiassa.

Tästä sopimuksesta johtuen Venäjä käyttää termiä eksistentiaalinen uhka armeijalleen. Sillä se viestii Yhdysvalloille olosuhteista jolloin se saattaa käyttää taktisia ydinaseita vihollista vastaan, muttei strategisia Yhdysvaltoja vastaan.

Suomi joutuu äärimmäiseen vaaraan liittyessään Natoon. Me emme saa väitettyä “ydinsateenvarjoa” turvaksemme koska sellaista ei ole olemassa. Joudumme Talvisotaa vastaavaan ennakoivan iskun vaaraan ilman, että me millään tavalla osallistumme Venäjän uhkaamiseen. Vahinko ydiniskun vaara on myös todellinen, sillä Venäjän on tehtävä iskupäätös Suomeen minuuteissa.

Entä jos emme liity Natoon?

Entä, jos emme kuulu Natoon? Naton ja Venäjän välille syttyy sota. Hyökkääkö Venäjä Natomaihin Suomen kautta? Ei. Venäjä joutuu käyttää kaikki sotilalliset resurssinsa mikäli se joutuu Natonmaiden kanssa sotaan. Sillä ei ole mitään intressiä lämmitellä Suomen armeijan kanssa ennen taistelua Naton kanssa. Suomen on helppo pysyä puolueettomana tarkkailijana.

Näin itse asiassa Nato suojaa Suomea parhaiten kun emme ole sotaliiton jäsen.

Suomessa valtamedia kohisee Venäjän asettamasta sensuurista. Millaisesta sensuurista? Venäjällä Ukrainan sodasta ei saa käyttää termiä sota, vaan se on korvattava konflikti sanalla. Hesari irvailee venäläiselle sensuurille, mutta onko suomalaisella lehdillä asiat paremmin? Ei ole.

Sotasensuuri Suomessa on läpipääsemätön. Valtamediat muokkaavat uutisensa sensuurisiivilän läpi. Jopa keskustelukanavat on tiukassa kontrollissa.

Esimerkiksi fasistia ei saa sanoa fasistiksi, totuutta EUn taloudellisesta tuesta Azov pataljoonalle ei saa paljastaa. Paljastaja vaiennetaan. Tässä kommentti joka johti täydelliseen vaientamiseen ja kommentointioikeuden poistamiseen Hesarista. Normaalisti liian todelliset kommenttini vain siivotaan lehdestä pois sensuurimääräysten mukaan, mutta kommentointioikeus on jätetty. Nyt poistettiin kaikki, sekä totuus että kirjoitusoikeus. Tässä poistettu teksti:

“(HS 8.3.2022 uutisotsikko): Vesi ja sähkö katkesivat kokonaan saarretussa Mariupolissa – Venäjä voisi perustella kaupungin tuhoamisen vapaaehtois­joukon äärioikeisto­taustalla

Jarmo Lius 8.3. 22:30:
Kiitos toimitus. Vihdoin lehden toimitus kirjoittaa asiaa, tosiasiaa Ukrainan valtionhallinnon riveissä taistelevasta Azov pataljoonasta. Se on huolehtinut Donbassin rintaman hirmutöistä vuodesta 2014 ja hirmutyöt jatkuvat edelleen. Lasten murhia, siviilien ampumisia, pahimmillaan nuo äärinatsit eivät pidä venäläisiä ihmisinä, he ovat huvitelleet ampumalla tarkkuuskiväärillä viattomia perheenäitejä, ruokakaupassa kävijöitä verilammikkoon kadulle. Uhreja on tuhansia. EU on avustaessaan vuodesta 2014 avustanut myös tätä Azov pataljoonaa, maksanut sen sotilaiden palkat ja ostaneen kiväärit näiden roistojen käsiin. Tätä Venäjä ja “niin kutsuttu” Donetskin ja Luganskin yhteiskunnat ovat vuosia halunneet kertoa meille suomalaisille. Kiitos HS että vihdoin annat äänen eniten ja vuosia kärsineille.”


Hesari antoi vankeustuomion. Mielipidevankeuden pituudesta ei tietoa. Hesarin mielestä Suomen kansalle ei saa paljastaa suomalaisten tukevan Azov pataljoonaa.

Myös Facebookissa sensuuri jyllää. Sieltä tuli vankeustuomio sarkasmin perusteella. Profiili vaiennettiin kuukaudeksi. Jälleen sensuurin kohde oli paljastamani tiedot Azov pataljoonasta ja totuus sen vaikutuksesta Ukrainassa (lukijavaroitus tyylilaji on sarkasmi):

“Mitä jos joku perustaisi Suomeen Azov pataljoonan? Pataljoona voisi jahdata vihreitä, homoja, vassareita ja estää näiden puolueiden kansanedustajien pääsyn Eduskuntaan. Lisäksi pataljoona voisi vierailla paikallisradioiden studioissa ja kieltää kaikenlaisen väärän tiedon levittämisen ja hakata muutaman tottelemattoman radiotoimittajan? Sitten pataljoona voisi marssia Pasilaan, tehdä selvää muutamasta väärämielisestä maikkarin ja ylen toimittajasta. Seuraavaksi suunta Hesarin toimitiloihin jossa hakataan muutamat vassaritoimittajat. Sitten pääministerin ja presidentin linnaan tekemään selväksi, kuka maata johtaa. Seuraavaksi bussikuljetukset Turkuun, Tampereelle jne. ja puhuttelut eri kaupunkien johtajien kanssa, ja valtuustojen tyhjennykset väärinajattelijoista kuten kepulaisista, vassareista, vihreistä ja ennen kaikkea hurreista.

Lopuksi soitto Bidenille joka postittaa Azov pataljoonan tilille muutaman miljardin Suomen onnistuneesta demokratisoinnista.”

Nyt varoitus yllä olevasta tekstistä – tekstin tyylilaji on nimeltä sarkasmi. Sarmasmissa on sekä totta että fiktiota. Totta tässä tekstissä totta oli Azovin teot, vaikka ne tapahtuivat Ukrainassa vuonna 2014. Fiktiota oli historiallisen tapahtuman kirjoittaminen tapahtuvaksi Ukrainan sijaan Suomessa. Faktaa oli Azov pataljoonan saamat rahat Yhdysvalloista. Fiktiota oli se, että pataljoona olisi saanut rahaa Suomen demokratisoinnista.

Päätä itse, haluatko lukea oikeita uutisia, vai lukijana uskot valtamedian satuja?

Tämä artikkeli käsittelee Venäjän suhdetta länsimaihin vuosina 1991-2007. Länsimaita tarkastellaan siirtomaa-isäntä perinteen kautta, Venäjää tarkastellaan kansana joka asuu rikkauksia pursuavan maaperän päällä.

Euroopan kulttuuri on yhtä kuin siirtomaa isännän historia. Euroopan kukoistus on perustunut aina Rooman valtakunnan ajoista lähtien alistettujen maiden ryöstämiseen rikkauksistaan. Euroopan viimeisin valtava siirtomaa oli Amerikka. Siitä lähtien se on kokenut lähinnä alamäkeä, se menetti isännän oikeuksiaan Aasiassa ja Afrikassa.

Eurooppalaiset kuitenkin yhä elävät siirtomaiden isännän kulttuurissa, kuvitteelliset isännän saappaat jaloissa. Kun se näkee maan jossa on rikkauksia, se lähettää delegaation neuvomaan kierosti miten rikkauksia voisi hallita. Maailmaa muokanneet poliittiset voimat ovat kuitenkin musertaneet eurooppalaiset isännistä kauppiaaksi, mutta isännän henki kukoistaa mielikuvissa. Eurooppalaiset mieltävät itsensä paremmaksi kuin muut kansat.

Globaalisti on kehittynyt valtavia keskittymiä. Kiina, Venäjä, itsenäinen Intia, Brasilia, Saudi-Arabia. Tietysti omaksi jättiläiseksi kasvanut pikkuveli, Yhdysvallat pilvenpiirtäjineen varjostaa eurooppalaisten kaupunkilaisten elämää. Näiden puristuksessa Eurooppa on valinnut yhtenäisyyden rakentamisen, Euroopan unionin.

Yhtenäisen Euroopan rakentaminen sai voimabuustin Neuvostoliiton murentuessa. EU sai uusia jäseniä taitavalla käännytystyöllä josta iso kunnia kuuluu Yhdysvaltojen Hollywood elokuvien luomalle yltäkylläisyyden fiktiolle. Trabantit savuten itäeurooppalaiset suuntasivat länteen vuolemaan kultaa.

Länsi-Eurooppa sai halpatyövoimaa tehtaisiinsa, rakennustyömaille. Lännessä nostettiin jalat sohvalle ja ryhdyttiin johtamaan uutta halpatyövoimaa. Pian tehtaita siirrettiin itään koska oli helpompaa ostaa valmista tavaraa itäisestä Euroopasta kuin johtaa halpatyövoimaa omalla tontilla. Näin Eurooppa alkoi kehittyä ja isäntähenki levisi Euroopan itäosiin.

Mutta piikkinä lihassa oli Neuvostoliiton raunioille pystyyn nouseva Venäjä. Sille piti keksiä jokin rooli Euroopan näkökulmasta.

Mikä se rooli olisi? Venäjän maaperä oli rikas, arvokasta maakaasua suorastaan nousi maaperästä vain työntämällä putken muutaman metrin syvyyteen. Öljyä saattoi kauhoa suoraan suonsilmästä. Mineraaleja täynnä oleva kallioperä houkutteli lohkomaan hehkuvia vuorenhuippuja. Metsät olivat laajat kuin ikuisesti jatkuva vessapaperirulla.

Eurooppalaiset päättivät pyyhkiä perseensä venäläisten rikkauksilla. Alkoi talouden valloitussota. Euroopasta matkusti bisnesmiehiä, valtiomiehiä, sijoittajia salkut täynnä dollareita. He ostivat kokonaisia kaupungin osia ja laittoivat kodit vuokralle. He ostivat yritysten osakkeita kuin jätepaperipaaleja. Venäläisille tarjottiin Euroopan näkökulmasta tuttu rooli – koska he olivat hävinneet kylmän sodan, heistä päätettiin tehdä Euroopan maaorjia.

Venäjälle vietiin dollareita, neuvottiin miten öljyä pumpataan. Rikastumisen sijaan kansa köyhtyi, ruokaa myytiin takapihoilta vihannestoreilla. Kansa ei nähnyt läntisestä rikkaudesta kuin ohi vilahtavan oligarkin ökyauton ja jenkkihymyn. Vuosi toisensa perään naiivi presidentti Jeltsin kuunteli ja kuunteli hyväuskoisesti, uskoi läntisten myyntimiesten ja helppoheikkien myyntipuheita.

Venäläisen kansan elinikä romahti, työnsä menettäneet perheenisät korkkasivat votkapullot ja perheen äidit lähtivät iltaisin rahan ansaintaan. Eurooppa raiskasi venäläiset. Käärmeöljykauppa kukoisti. Ja kuten raiskatut yleensäkin, uhrit menettivät omanarvon tunteensa. Katulapset nousivat länsimaisten autojen takapenkeille jäätelötuutin hinnalla.

Vuosituhat vaihtui. Presidentti Jeltsin kaatui. Presidentti Putin nousi valtaan. Koska Putin oli pienikokoinen mies, Euroopan valtaapitävät määrittelivät tämän helpoksi tapaukseksi. Tälle annettiin rooli jatkaa Jeltsinin työtä. Pian kuitenkin alkoi tapahtua. Venäjä alkoi muuttua. Votkan juominen väheni, äidit ryhdistäytyivät. Lapset pääsivät kouluihin. Kansan tietoisuus itsestä alkoi rakentua.

Miljoonilla dollareilla ostetut miljardiomaisuudet takavarikoitiin, oligarkit laitettiin verolle, häikäilemättömimmät vangittiin. Eurooppa näki valtavan siirtovallan mahallaan makaamassa, mutta se nousi polvilleen. Venäjän rikkauksilla ylevöitynyt EU alkoi ruoskia maaorjiaan, venäläisiä, alkoi vaati talouskuria, vaati lisäarvoa, lisää öljyä, kaasua.

Kun Venäjä nousi, läntinen Eurooppa koki olonsa petetyksi. Siirtomaa isännän identiteetti murskaantui. EU oli kuvitellut kansan makaavan alistuneena sillä välin kun EU rakentaa Venäjästä itselleen siirtomaan ja venäläisistä maaorjia.

Presidentti Putinin johdolla Jeltsiniä uskoneen kansan silmät avautuivat, läntisten myyntimiesten, pörssisijoittajien, poliitikkojen puheet eivät heittäneet kansaa uudelleen ja uudelleen maahan makaamaan. Kansa oppi kaatumaan, nousemaan, kaatumaan ja lopulta kieltäytyi kaatumasta. Pietari ja Moskovan portteja kolistelleet länsieurooppalaiset jäivät venäläisten keskelle piiritetyiksi. Täydellisen ukemin tehnyt kansa nousi voimalla jaloilleen, otti dollarein koristellut ruoskan isännän kädestä ja ajo eurooppalaiset pois maasta.

EUn talouden ja politiikan hyökkäys tyrehtyi. Länsi murskattiin jälleen kerran Moskovan portinpieliin. Venäjä voitti itsenäisyyden takaisin.